SINULLA TULEE OLEMAAN RANKKAA jos yrität löytää mitään mainintaa missään valtavirran aikakausi- tai sanomalehdessä tai uutislähetyksessä vuoden 1995 Oklahoma Cityn pommi-iskusta ja edesmenneestä Timothy McVeigh'stä ilman viittausta siihen, kuinka koko tapauksen oli "innoittanut" tri. William Piercen kirja The Turner Diaries. Viittaus on tietysti se, että tämä kirja oli todella ainoa tai suurin tekijä mikä ajoi Tim McVeigh'n joukkomurhaan. Mutta onko asia todella näin? Onko media rehellinen väittäessään, tai mikä parempi, viitatessaan "asiantuntijoihin", jotka väittävät, että fiktiivinen kirja oli ainoa motivaatio tappavan pommi-iskun takana, joka vei 167 henkeä 19.4.1995?

Lyhyesti vastaten, ei, Tim McVeighiä ajoivat paljon monimutkaisemmat motiivit kuin pelkän kirjan lukeminen, hän ei todellakaan ollut valkoinen nationalisti, eikä hänellä ollut pienintäkään mielenkiintoa rodulliseen maailmankuvaan.

Tätä tutkimusta varten nojaan enimmäkseen Lou Michelin ja Dan Herbeckin kirjaan American Terrorist: Timothy McVeigh & the Oklahoma City Bombing,1 jotka ovat journalisteja, joiden ainoina ihmisinä sallittiin haastatella Tim McVeighiä vuonna 1999, josta kertyi yhteensä yli 75 tuntia dialogia McVeigh’n teloitusta edeltävinä vuosina. Välittömästi saatuani tämän kirjan avasin sen hakemiston ja etsin sieltä kohdan The Turner Diaries, löytäen yhteensä 11 mainintaa. Lähes kaikki maininnat TD:stä ovat hyvin lyhyitä mainintoja kirjasta hänen sen jakamisestaan ystäville ja myymisestään asenäyttelyistä, tai huomautuksia aavemaisista yhteensattumista kirjan ja itse pommituksen välillä. Mainintoja Ruby Ridgestä Idahossa on kuitenkin 20 ja Wacosta Teksasissa 25. (Ihan pöytäkirjaa varten, itse National Alliance2 mainitaan hakemistossa kerran ja tri. Pierce mainitaan vain kahdesti). Jo tämän nopean silmäyksen todisteisiin perusteella meidän täytyy tulla tulokseen, että Waco ja Ruby Ridge olivat paljon huomattavampia McVeigh'n mielessä kuin fiktiivinen kirja.

Tavallinen valtavirtamedian kuluttaja olisi myös taipuvainen uskomaan, että Tim McVeigh, niin väitteiden mukaan kuin saikin "innoituksen" The Turner Diaries -kirjasta, olisi luonnollisesti vihan täyttämä rasisti, väkivaltainen kiihkoilija tai niin kutsuttu "uusnatsi". Au contraire, näin asia ei ole lainkaan. McVeigh'n ainoa todellinen sekaantuminen rodulliseen politiikkaan oli melko lailla vahinko: Hän päätyi KKK:n postituslistalle ja oli alkujaan vaikuttunut näkemyksensä vuoksi, että Klaani ylläpiti vahvaa patrioottista kantaa ja aidosti sekä rehellisesti kauhisteli amerikkalaisten vapauksien haihtumista ilmaan. Osana tutkimusmatkaansa vaihtoehtoiseen ja patrioottiseen politiikkaan McVeigh liittyi hetkeksi Klaaniin ja sai ilmaisen “White Power” t-paidan (jota hän ei koskaan käyttänyt ja jonka hän myöhemmin vaihtoi pois) osana koejäsenyyttään, mutta pettyi pian rotusentrisiin näkemyksiin ja liikkui pois siitä sallien jäsenyytensä umpeutua.5 Hänen vankitoverinsa Ted Kaczynski jopa huomautti, että McVeigh “[…] puhui kunnioittaen toisten kansojen kulttuureista ja kuulosti niin tehdessään liberaalilta. Hän ei ollut ilkeä tai vihamielinen ihminen, enkä ollut tietoinen mistään viittauksista, että hän olisi ollut ylipatrioottinen."6 McVeigh'llä saattoi jopa kerran olla suhde parhaan ystävänsä Terry Nicholsin filippiiniläisen postimyyntivaimon kanssa, joka tekisi hänestä rodunpettäjän monien, ellei kaikkien valkoisten nationalistien silmissä.

Jos McVeigh ei ollut rotutietoinen, niin mitä mielenkiintoa hänellä oli The Turner Diaries -kirjaa kohtaan? McVeigh'n oman tunnustuksen mukaan hän ei ollut kiinnostunut The Turner Diaries -kirjasta siinä olevan rodullisen sävyn tai rasistisen puheen vaan sen esiin ottaman aseoikeus-agendan vuoksi: Toisin sanoen sen, että kun hallitus vie aseenne, se voi hetken mielijohteesta viedä vapautenne, omaisuutenne, ja lopulta henkenne, mikäli siitä siltä sattuu tuntumaan.7

Mikä innoitti Tim McVeigh'n tekemään sellaisen hirveän teon siviilikohdetta vastaan? Yksinkertaisesti vastaten korruptoitunut ja ohjaksista lähtenyt hallitus. Hallitus, joka laittomasti tappoi Randy Weaverin vaimon, lapsen ja lemmikkikoiran suurisuuntaisessa byrokraattisessa ylireagoinnissa vuoden 1992 puolivälissä, pienen aselakiteknisen syyn vuoksi.8 Hallitus, joka sytyttää tuleen 80 ihmistä (mukaan lukien noin 50 naista ja lasta, enemmän lapsia kuin kuoli OC:n pommi-iskussa) pienen maksamattoman aseveron vuoksi.9 Hallitus, joka on aivan liian valmis poistamaan, kumoamaan, haihduttamaan lainsäädännöllä tai sivuuttamaan kansalaistensa oikeudet pienimmänkin verukkeen nojalla. Hallitus, joka ei osoita pienintäkään epäröintiä tai tunnontuskia aseettomien naisten ja lasten tappamisesta kun se sopii sen omiin kauheisiin päämäärinsä.10 Hulluksi tullut hallitus, joka ei ole tilivelvollinen kenellekään tai millekään muulle kuin omille pikkumaisille oikuilleen, hallitus, joka tekee mitä vain haluaa ja valehtelee, kiistää, väärentää tai muuten jättää jälkeenpäin vastaamatta omista väärintekemisistään.

Tämä oli se todellinen vihollinen Tim McVeigh'n mukaan, hallitus ja sen kätyrit. Eivät juutalaiset, mustat, homot, laittomat maahanmuuttajat jne., vain selkeän epävapaa aseita riistävä hallitus. Jo pelkästään hänen rakkautensa asenäyttelyihin11 yhdessä hänen inhonsa ja/tai halveksuntansa KKK:ta kohtaan kanssa viittaa siihen, että hän tunsi enemmän vetoa [USA:n perustuslain, suom. huom.] toisen lisäyksen patrioottiseen asiaan kuin valkoisen rodun pelastamiseen. [Kansallissosialismi.com: USA:n perustuslain toinen lisäys vuodelta 1791 - "Oikeuteen hyvin järjestettyyn miliisiin, sen ollessa tarpeellinen vapaan valtion turvallisuudelle, ihmisten omistaa ja kantaa aseita, ei tule kajota."]

McVeigh - aseoikeuspatrioottina - näki aseiden omistuksen aiheen amerikkalaisen vapauden kardinaalikulmakivenä ja näin ollen hänen mielessään kun oikeus pitää ja kantaa aseita häviää iäksi, keskitysleirit ovat aivan kulman takana. Kun keskivertokansalaisella ei enää ole oikeutta pitää hallussaan, omistaa tai kantaa tuliaseita, vapaus hallituksen tyranniasta on käytännössä mennyttä, McVeigh'n mukaan. Erityisesti se oli Wacon joukkomurha Teksasissa, joka ajoi hänet "reunan yli" niin sanoaksemme, kuten tämä todistaa:

McVeigh muistaa, että hän oli juuri valuttamassa öljyjä autosta, kuunnellen radion puheohjelman juontajaa, joka selvitti piiritystilannetta Wacossa, kun äkkiä ääni karjui maatalosta. Joku tuli juosten ulos, huutaen "Tim! Tim! Tule tänne! Se on tulessa!" Ensin McVeigh'llä ei ollut mitään käsitystä mistä hässäkässä oli kyse. Kaikki mitä hän osasi kertoa äänestä oli, että jotain kamalaa oli tapahtumassa. Hän liukui pois autonsa alta ja juoksi maataloon. Siellä se oli, Nicholsien vanha väritelevisio - Daavidin oksan kompleksi, Mount Carmel, riehuvan tulihelvetin vallassa. Kymmenen minuutin ajan McVeigh seisoi jähmettyneenä olohuoneessa Nicholsin veljesten kanssa, jähmettyneenä siitä mitä näki. Hän tuijotti hiljaa, sydän laukaten. Sanoja ei tullut. Mount Carmel, puinen kompleksi, jossa Daavidin oksan jäsenet pitivät jumalanpalveluksia ja asuivat David Koreshin vallan alla, oli tulessa. Panssariajoneuvot puskivat seiniä nurin. Hirveässä kuumuudessa köydet, jotka kiinnittivät Daavidin oksan daavidintähtilipun tankoonsa, paloivat tuhkaksi ja lippu valui tuleen. McVeigh oli järkyttynyt symbolismista: Daavidin oksa oli kaatunut. Tim McVeigh, joka ei juuri koskaan itkenyt, huomasi, että kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Kun liittovaltion agentit myöhemmin nostivat oman lippunsa kytevien raunioiden ylle, McVeigh'n viha lähestyi räjähdyspistettä. Ihmisiä kuoli tuossa talossa, hän ajatteli. Kuinka röyhkeitä, häikäilemättömiä ja kylmäverisiä nämä tyypit voivat olla?

Lopulta hän säpsähti pois järkyttyneestä mykistyksestään. "Mitä tämä on?", hän ihmetteli ääneen. "Mitä Amerikasta on tullut?"

Hän ja Nicholsin veljekset valvoivat pitkälle yöhön puhuen yhdestä Amerikan lainvalvonnan verisimmistä tapauksista. James [Nichols, Terryn veli] huomasi lipun liehuvan tuulessa, ja huomautti, että liittovaltion agenttien on täytynyt valita tarkoituksella tuulinen päivä, jotta rakennus syttyisi tuleen nopeasti. "Se oli järjestetty", hän sanoi. "Hallitus halusi sen palavan, koska hallitus ei voinut voittaa. Yleinen mielipide oli muuttumassa." Heidän puhuessaan McVeigh'n tunteet vaihtelivat turhautumisesta ja ahdistuksesta tuliseen raivoon. Tulimyrsky Wacon leirissä, enemmän kuin mikään muu yksittäinen tapaus, oli käännekohta hänen elämässään. Hänellä ei ollut enää mitään syytä mennä Wacoon, vaan nyt hän alkoi ajatella, että jotain muuta pitäisi tehdä. Jotain.12

Jossain vaiheessa tätä keskustelua täytyy ottaa esille se, mitä logiikkaa ja järkeä on syyttää kirjoja joukkomurhasta, joka on käytännössä sama asia kun sanotaan, että kirja "innoitti" pommi-iskun.

Esimerkiksi kun silloin 14-vuotias Barry Loukaitis ammuskeli koulussaan vuonna 1996 tappaen kolme, juutalaismedia joutui tyypilliseen mustamaalaushuumaansa, etsien helppoja ja sopivia, ilmeisiä selityksiä siihen, mikä tässä pojassa oli vialla. Media keskittyi hänen väitettyyn "innoitukseensa" tähän tekoon, joka olisi tullut elokuvasta "Natural Born Killers" ja varsinkin Stephen Kingin [joka kirjoitti pseudonyymillä "Richard Bachman"] kirjaan Rage. Oikeudenkäynnin kanssa tekemisissä ollut psykologi päätti, ihmeellistä kyllä, että "tämä kirja ei koskaan kävellyt luokkahuoneeseen eikä ampunut ketään."16 Voivatko median valehtelijat rehellisesti väittää, että se oli The Turner Diaries, joka pommitti Murrah-rakennuksen eikä Tim McVeigh?

Kun Columbinen ampujat lopettelivat ammuskelunsa, media syytti siitä videopelejä ja Marilyn Mansonia, vaikka ei ole mitään viitteitä siitä, että kumpikaan heistä olisi koskaan kuunnellut Marilyn Mansonia tai pitänyt hänestä.17 Se tosiasia ei ilmeisesti koskaan tullut median sekopäiden mieleen, että nämä pennut joutuivat toistuvasti koulun urheilijoiden kiusaamiksi, ja halusivat "tasoittaa tilit" yhdessä lopullisessa, murhaavassa koston purkauksessa. Tämä oli liian "poliittisesti epäkorrekti" syy, katsokaas, joten ei-poliittisesti korrektin musiikin olkiukko piti heittää pystyyn mediakuuluttajien parven viihdyttämiseksi.18 Niinpä keskeisiä syitä ja todellisia aiheita näiden toimien takana piti hämärtää, puhuimmepa sitten ammuskeluista koulun pihalla tai Tim McVeigh'stä ja Oklahoma Cityn pommi-iskusta.

Kuten vanha sanonta kuuluu, "Aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat ihmisiä". Samaa voidaan sanoa kirjoista. Todellinen yhteys minkäänlaisen rikoksen ja kirjojen välillä (mahdollisesti erottuvana muunlaisesta mediasta) on parhaimmillaankin hyvin heikko. Kirja, kulkuväline abstraktille ajattelulle, ei ole kaikkein vaikutusvaltaisin kommunikointitapa kannustaa tietynlaiseen väkivallantekoon yleisön taholta. Elokuvat, televisio, videopelit ja musiikki - erityisesti rap-"musiikki" - ovat paljon tehokkaampia tämänlaisen tuloksen saavuttamisessa.19 Jos sivuutetaan tuo, käytettiinpä mitä mediaa tahansa, länsimainen käsitys laista (verrattuna talmudistiseen käsitykseen laista) on se, että laittoman teon harjoittaja on pääasiallinen vastuullinen teosta, ja lieventävät asianhaarat tai vaikutteet ovat toissijaisia verrattuna keskeiseen henkilökohtaisen vastuun aiheeseen, jos ne pääsevät väittelyyn mukaan ollenkaan.

Näyttää vähintäänkin hyvin kummalliselta, pahimmillaan suorastaan typerältä, olettaa, että Tim McVeigh oli minkään sortin tai mallin valkoinen nationalisti. Niin vihainen kuin hän olikin hallitukselle, hän olisi toiminut tavalla tai toisella, siitä huolimatta minkä kirjan hän luki tai jätti lukematta.

On tosiasia, että Tim McVeigh sai jonkin verran inspiraatiota The Turner Diaries -kirjalta, mutta tämä kirja näyttää olevan vain kuorrutus kakun päällä. Sen väittäminen, että McVeigh pommitti Murrah-rakennuksen yksinkertaisesti ja kokonaan siksi, että hän luki sen kirjasta, on erittäin hölmö argumentti esittää, joka on lähellä suoranaisen idiotismin rajaa. Tämän argumentin hyväksyminen on sen johtopäätöksen tekemistä, että aikuisia miehiä ajaa rutiininomaisesti väkivaltaisella tavalla mielenvikaisiksi vain se, että he lukevat tiettyjä "poliittisesti epäkorrekteja" kirjoja. Mutta hei, se on kätevää huolimatta simplistisestä kopiosta tai täytteestä sanomalehtiin, jotka tarvitsevat mörön jota syyttää kaikesta, mikä ei ole mitään minkä olettaisimme olevan liian hirvittävästi normaalista poikkeavaa median palkkamurhaajille, jotka rutiininomaisesti sekoittavat totuuden ja todellisuuden ideologiseen näkemykseen ja idealistiseen propagandaan.

Ironisesti pidätyksensä ja vangitsemisensa jälkeen McVeigh alkoi pitää kovasti kirjasta nimeltä Unintended Consequences, jonka on kirjoittanut John Ross. Tämä massiivinen 861-sivuinen kirja kertoo Henry Bowmanin tarinan "[...] josta tulee terroristi sen jälkeen kun hän todistaa yhtä hallituksen hirmutekoa toisensa jälkeen amerikkalaista asekulttuuria vastaan." McVeigh piti tätä kirjaa parempana kuin The Turner Diaries. Vaikkakin se ilmestyi vuonna 1996, McVeigh tunnusti, että jos hän olisi lukenut sen ensin The Turner Diaries -kirjan sijaan, hän "[...] olisi harkinnut vakavasti 'näännytyssotaa' hallitusta vastaan, ryhtymällä tarkka-ampujakampanjaan ja valitsemalla yksittäisiä agentteja tai vaaleilla valittuja virkamiehiä sen sijaan, että olisi räjäyttänyt toimistorakennuksen ilmaan [...]".20 Kuten aiemmin mainittiin, McVeigh oli vertauskuvallinen "Mies, jolla on tehtävä", "joka lähettää viestiä" hallitukselle, joka on jo kauan sitten harhautunut pois alkuperäisestä tarkoituksestaan, ja suorittanut murhaavia operaatioita siviilejä vastaan heikoilla verukkeilla; McVeigh olisi lopulta toiminut huolimatta siitä mitä olisi tai ei olisi lukenut.

Lopuksi sanon, että tapaus on läpeensä todistettu sen eduksi, että vitsikäs ja tekaistu satu The Turner Diaries -kirjan osuudesta pääasiallisena ja ainoana motiivina yli 160 ihmisen kuolemaan pommituksessa lentää ulos. Jää monia vastaamattomia kysymyksiä koskien itse tapausta, kuten niiden kahden muun John Doen henkilöllisyys ja osallistuminen ja toinen voimakkaampi räjähdys, joka tapahtui välittömästi kuorma-autopommin räjähdettyä hieman kello yhdeksän jälkeen aamulla 19.4.1995.21 Loppujen lopuksi, kaikki lisäanalyysit tilanteesta ovat pelkkiä hypoteeseja: Timothy James McVeigh teloitettiin klo 7:14 (8:14 EDT), 11.6.2001, myrkkyruiskeella liittovaltion vankilassa Indianan Terre Hautessa. Hän oli stoalainen, luottavainen, itsevarma ja vailla katumusta hamaan loppuun asti; vaikka hän ei aina toiminutkaan kuten valkoisen miehen tulisi, hän ainakin kuoli todellisen arjalaisen kuoleman.

Kuva 1: Timothy James McVeigh'n lopullinen lausunto, 11.6.2001

Kuvat 2 & 3: Terry Nichols ja hänen filippiiniläinen vaimonsa Marife, jonka kanssa McVeigh'llä sanotaan olleen suhde. Kuka itseään kunnioittava, rotutietoinen valkoinen nationalisti olisi tekemisissä tai pelehtisi sellaisten ei-valkoisten kanssa?