9.11.1991. Mikä päivä! Kahdelta iltapäivällä kongressi kokoontui poikkeusistuntoon kuulemaan presidentin puhetta. Hänen piti pyytää erikoislainsäädäntöä, joka sallisi hallituksen kitkeä "rasismia" ja taistella terrorismia vastaan tehokkaammin.
Yksi asia, jota hän aikoi pyytää kongressilta, lehdistön mukaan, oli kauan odotettu laki sisäisestä passista. Huolimatta viimekuisesta tuhotyöstämme tietokonetta vastaan, jota tässä passiohjelmassa piti käyttää, hallitus painaa ilmeisesti eteenpäin sen kanssa. Capitol on ympäröity noin 3000-5000 salaisen poliisin miehellä ja aseistetulla, univormupukuisella sotilaalla. Konekivääreillä varustettuja jeeppejä on joka puolella. Siellä oli jopa kaksi tankkia ja useita panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja.
Lehdistön jäsenet ja kongressin työntekijät joutuivat kulkemaan kolmen eri barrikadi- ja piikkilankarenkaan läpi, joista jokaisella heidät tutkittiin läpikotaisin aseiden varalta, jotta pääsivät Capitoliin. Helikopterit pörräsivät yläpuolella. Mikään sabotaasia tai salamurhaa aikova sissijoukko ei olisi voinut päästä kahta korttelia lähemmäksi paikkaa, edes itsemurhaiskussa.
Itse asiassa hallitus ilmeisesti veti yli turvajärjestelynsä vain korostaakseen tapauksen kiireellisyyttä. Kaikkien Capitolin ympärillä olleiden joukkojen ja aseiden spektaakkeli ei jättänyt television katsojien mieliin pienintäkään epäilystä siitä, olen varma siitä, että maassa oli hätätilanne, joka vaatii voimakkaimpia mahdollisia toimia hallitukselta.
Sitten, televisiokameroiden valmistautuessa siirtymään väkijoukosta Capitolin ulkopuolella puhujankorokkeeseen ylähuoneessa, jossa presidentti puhuisi, kranaatti - vaikkakaan kukaan ei käsittänyt, että sellainen oli kyseessä - räjähti noin 200 jaardia luoteeseen rakennuksesta. Televisionkatsojat kuulivat räjähdyksen, mutta eivät voineet nähdä mitään muuta kuin epäselvän pölähdyksen harmaata savua leijumassa Capitolin yläpuolella.
Seuraavien muutaman sekunnin ajan vallitsi yleinen hämmennys. Sotilaat kaasunaamareissaan kiirehtivät yhteen suuntaan vakaailmeisten salaisen poliisin miesten juostessa aseet esillä toiseen suuntaan. Television kommentaattori ilmoitti henki salpautuneena, että joku oli räjäyttänyt pommin yhdellä Capitolin parkkipaikoista.
Hän soperteli vähän alle minuutin ajan spekuloiden kuka olisi voinut tehdä sen, kuinka he onnistuivat saamaan pommin turvajoukkojen ohi, kuinka monia henkilöitä oli loukkaantunut räjähdyksessä ja niin edelleen. Sitten tuli toinen kranaatti.
Tämä räjähti kovalla äänellä ja välähdyksellä noin 50 jaardin päässä televisiokamerasta. Se oli lähes täysosuma erääseen ryhmään sotilaita, joka miehitti konekivääriä hiekkasäkkiläjän takana Capitolin itäisellä parkkipaikalla.
"Se on meidän kranaatinheittimemme!", minä huusin. Sen on täytynyt myös paljastua samaan aikaan jokaiselle miehelle, jolla vain on sotilaskokemusta, joka katsoi tapahtumaa, että kranaatinheitin oli vastuussa näistä kahdesta räjähdyksestä.
Kranaatinheittimet ovat mainioita pikkuaseita, varsinkin sissisodankäyntiin. Ne pudottavat tappavia ammuksiaan hiljaa ja lähes pystysuoraan kohteeseensa. Niillä voidaan ampua täydellisestä suojasta eivätkä henkilöt kohdealueella osaa sanoa mistä suunnasta kranaatit tulevat.
Tässä tapauksessa arvasin välittömästi, että väkemme ampui syrjäisestä, tiheän puuston peitossa olevasta paikasta Potomacin länsirannalla, vain vähän yli kahden mailin päässä Capitolista. Henry ja minä olimme tarkastaneet alueen jonkin aikaa sitten juuri sellaista tarkoitusta varten, koska jokainen tärkeä liittovaltion rakennus Washingtonissa on 81 mm kranaatinheittimen kantaman päässä siitä.
Noin 45 sekuntia toisen kranaatin osuttua kolmas tuli suoraan Capitolin eteläsiiven kattoon ja räjähti rakennuksen sisällä. Heillä oli nyt etäisyys kunnossa ja kranaatteja alkoi sataa neljän-viiden sekunnin välein. Käytännössä jokainen, mukaan lukien televisioryhmät, joutuivat etsimään suojan, mutta yksi sinnikäs kameramies jäi paikalleen.
Näimme kauniita liekkien ja teräksen kukkia puhkeilevan joka puolelle, tanssien asfaltin halki, myrskyten sirpaloituvan betonin ja palavien ajoneuvojen keskellä, purkautuen nyt Capitolin sisä- ja ulkopuolella, niittäen veristä satoaan tyrannian ja petturuuden riveistä.
Se oli kaikki ohi noin kolmessa minuutissa, mutta niin kauan kuin sitä kesti, se oli mitä mainioin spektaakkeli, mitä koskaan olen nähnyt. Minkä vaikutuksen sen on täytynyt tehdä televisioidensa ääressä olleeseen suureen yleisöön!
Ja tänään oli vielä muutakin jännitystä, sekä Kaliforniassa että New Yorkissa. Los Angelesin kaupunginvaltuusto oli kokoontunut katsomaan presidentin televisioitua puhetta kongressille ennen äänestämistään useammasta omasta "rasisminvastaisesta" asetuksestaan. Juuri samoihin aikoihin kun ilotulitus täällä alkoi, neljä miestämme, käyttäen väärennettyjä poliisin henkilökortteja, käveli valtuuston kokoukseen siellä ja alkoi heitellä kranaatteja. Kaksi valtuuston jäsentä kuoli saman tien ja miehemme pääsivät pakenemaan paikalta ongelmitta.
Tuntia aiemmin New Yorkissa Järjestö ampui singolla alas lentokoneen, joka oli juuri noussut ilmaan ja matkalla Tel Aviviin lastinaan lomailevia merkkihenkilöitä, enimmäkseen juutalaisia. Henkiinjääneitä ei ollut. (Huomautus lukijalle: "Sinko" oli kannettava pienten rakettien laukaisulaite, jota käytettiin pääasiassa jalkaväen aseena panssaroituja ajoneuvoja vastaan toisessa maailmansodassa vuosina 60-54 eaa., ja ne olivat jo vanhentuneita vuonna 8 eaa. Tel Aviv oli suurin kaupunki Palestiinassa tuon onnettoman maan juutalaismiehityksen aikana Vanhalla aikakaudella. Kaupungin rauniot ovat yhä liian radioaktiivisia ihmisasutukselle.)
Kaiken kaikkiaan tämä on ollut kiireinen päivä Järjestölle! Nämä demonstraatiot kyvystämme suorittaa monia yhtäaikaisia iskuja Systeemiä vastaan antavat minulle uusia voimia ja olen varma, että sama pätee kaikkiin tovereihimme.
Huolimatta kaikesta melusta, savusta ja romusta, mitä hyökkäyksemme Capitolia vastaan aiheutti, saimme tietää myöhemmin uutisraporteista, että vain 61 henkilöä kuoli. Näiden joukossa oli kaksi kongressiedustajaa, yksi kabinetin alempi virkailija ja neljä tai viisi vanhempaa kongressin työntekijää. Mutta tämän päivän hyökkäystemme todellinen arvo on siinä psykologisessa vaikutuksessa, ei välittömissä tappioissa.
Ensinnäkin toimemme Systeemiä vastaan saivat mittaamattoman paljon lisää uskottavuutta. Se mikä on kuitenkin vieläkin tärkeämpää, on se, mitä opetimme poliitikoille ja byrokraateille. He oppivat tänä iltapäivänä, ettei kukaan heistä ole ulottumattomissamme. He voivat kyyristellä piikkilangan ja tankkien takana kaupungissa tai he voivat piileskellä betonimuurien ja hälytysjärjestelmien takana maaseutuasunnoillaan, mutta me voimme yhä löytää heidät ja tappaa heidät. Mitkään aseistetut vartijat tai luodinkestävät limusiinit Amerikassa eivät voi taata heidän turvallisuuttaan. Se on opetus, jota he eivät tule unohtamaan.
Nyt he kaikki raivoavat meille ja lupaavat yleisölle juhlallisesti, että tulevat murskaamaan meidät, mutta kun he ovat saaneet hetken aikaa miettiä sitä, jotkut heistä tulevat olemaan valmiita "hankkimaan vakuutuksen". Systeemin suuri heikkous on sen läpikotainen moraalinen rappio. Heillä on suunnattoman paljon enemmän miehiä ja aseita kuin meillä, mutta yhtäkään heidän johtajistaan ei motivoi mikään muu kuin oman edun tavoittelu. He ovat valmiita pettämään Systeemin sillä samalla hetkellä kun näkevät siinä jotain etua.
Toistaiseksi me emme saa antaa heidän tietää, että he ovat kaikki väistämättä menossa hirsipuuhun. Annetaan heidän ajatella, että voivat tehdä kanssamme kaupat ja pelastaa henkiriepunsa kun Systeemi romahtaa. Juutalaiset ovat ainoita, joilla ei ole mitään harhaluuloja tämän suhteen.
Mitä yleisöön tulee, on hieman liian aikaista vielä sanoa varmasti mikä heidän reaktioidensa kirjo tämän päivän temppuihimme tulee olemaan. Suurin osa heistä tietysti tulee uskomaan juuri sen mitä heidän käsketään uskoa. Periaatteessa he haluavat olla rauhassa kaljansa ja televisioidensa kanssa. Heidän mentaliteettinsa on heijastus elokuvafanilehdistä ja television sitcomeista, joilla Systeemi pitää heidät kyllästettyinä. (Huomautus lukijalle: Sana "sitcom" ilmeisesti viittaa televisio-ohjelmien lajiin, joka oli suosittu Vanhan aikakauden viimeisinä vuosina.)
Kaikesta huolimatta meidän täytyy seurata tarkkaan yleisön tuntemuksia Systeemiä ja meitä kohtaan. Vaikka suuri enemmistö heistä tulee jatkamaan Systeemin tukemistaan niin kauan kuin heidän jääkaappinsa pysyvät täynnä, yleisö on se, josta meidän täytyy värvätä kompensoidaksemme tappioitamme.
Tämänhetkinen kyvyttömyytemme värvätä on suuren huolen lähde jokaiselle. Huhun mukaan ketään uutta ei ole värvätty Washingtonin alueella viimeisten kahden kuukauden aikana. Tuona aikana olemme menettäneet arviolta 15 prosenttia vahvuudestamme. Toivottavasti olosuhteet eivät ole yhtä pahoja muualla.
Kaikista väestön segmenteistä, joista olimme toivoneet vetävämme uusia jäseniä, "konservatiivit" ja "oikeistolaiset" olivat olleet suurin pettymys. He ovat maailman pahimpia salaliitonlietsojia - ja myös maailman suurimpia pelkureita. Itse asiassa heidän pelkuruudelleen vetää vertoja vain heidän typeryytensä.
Tällä hetkellä konservatiivien parissa leviävä salaliittoteoria on, että Järjestö on itse asiassa Systeemin palkkalistoilla. Me olemme palkattuja provokatöörejä, joiden tehtävänä on nostaa tarpeeksi meteliä, jotta oikeutettaisiin sortavat vastavallankumoukselliset ja rasismin vastaiset toimet, mihin Systeemi on ryhtymässä. Jos vain lakkaisimme heiluttamasta venettä, asiat olisivat helpompia kaikille. Uskoivatpa he teoriaan tai eivät, se antaa heille tekosyyn olla liittymättä meihin.
Toisessa ääripäässä olevat tutinapolviset liberaalit ovat kokonaan unohtaneet muutaman vuoden takaisen "radikaali-chic" -intonsa nyt kun me olemme niitä radikaaleja. He ottavat ideologiset käskynsä "fiksuilta" aikakausilehdiltä ja kolumnisteilta, ja "in" -juttu tällä hetkellä on olla lujasti Systeemin puolella. Omalla tavallaan liberaalit, huolimatta luullusta hienostuneisuudestaan, ovat mielettömiä ja yhtä helposti manipuloitavissa kuin konservatiivitkin.
Kristityt ovat sekalaista seurakuntaa. Jotkut heistä ovat kaikkein omistautuneimpia ja urheimpia jäseniämme. Heidän vihansa Systeemiä kohtaan perustuu - niiden syiden lisäksi, mitkä meillä muilla on - heidän Systeemin roolin tunnistamiseen kristikunnan romuttajana ja kierouttajana.
Mutta kaikki ne, jotka vielä kuuluvat suuriin kirkkoihin, ovat meitä vastaan. Juutalaisten kristittyjen kirkkojen kaappaaminen ja papiston korruptoiminen ovat nyt käytännössä täydellisiä. Saarnastuoliprostituoidut saarnaavat Systeemin virallista linjaa laumoilleen joka sunnuntai ja keräävät kolmekymmentä hopearahaansa hallituksen "tutkimus"-apurahojen, puhetilaisuuspalkkioiden ja suosiollisen median muodossa.
Libertaristit ovat toinen jakautunut ryhmä. Noin puolet heistä tukee Systeemiä ja puolet on sitä vastaan. He kaikki kuitenkin vastustavat meitä. Ne, jotka ovat Systeemiä vastaan, sattuvat vain näkemään Systeemin Järjestöä suurempana uhkana. Uskottavuutemme kasvaessa yhä useammat libertaristit tulevat tukemaan Systeemiä. Ei luultavasti ole mitään keinoa, miten voisimme käyttää tätä ryhmää. Ei, ei ole paljon toivoa rakentaa siltoja mihinkään näistä väestön eri ideologisista segmenteistä. Jos kykenemme löytämään uusia jäseniä, se tulee tapahtumaan niiden keskuudesta, jotka eivät ole tällä hetkellä sitoutuneet mihinkään.
Systeemin aivopesu ei ole vääristänyt jokaisen mieltä muodottomaksi. On vielä miljoonia ja taas miljoonia hyviä ihmisiä, jotka eivät usko Systeemin propagandaa eivätkä ole sallineet vietellä itseään eläimelliseen olemassaolon tasoon, jolla niin monet sellaiset ovat, jotka elävät pelkästään tyydyttääkseen aistejaan. Kuinka voimme motivoida näitä ihmisiä liittymään meihin?
Elämä on yhä rumempaa näinä päivinä, yhä juutalaisempaa. Se on kuitenkin yhä suhteellisen mukavaa, ja mukavuus on se suuri korruptoija, se suuri pelkureiden tekijä. Näyttää siltä, että toistaiseksi olemme jo saaneet verkkoomme kaikki Amerikan todelliset vallankumoukselliset. Nyt meidän täytyy oppia kuinka tehdä heitä lisää, ja nopeasti.
14.11. Henry kävi tänään, ja sain tietää joitakin yksityiskohtia maanantain kranaatti-iskusta Capitolia vastaan. Siinä oli ollut väestämme mukana vain kolme henkeä: Henry ja se mies, joka auttoi häntä kantamaan kranaatinheittimen osat ja kranaatit ennalta valittuun laukaisupaikkaan metsässä ja kaikessa valmistelussa, sekä tyttö, jolla oli pieni lähetin puistossa muutaman korttelin päässä Capitolista, joka toimi tulenjohtajana. Hän ilmoitti radiolla etäisyyskorjaukset Henryn apurille Henryn pudotellessa kranaatteja putkeen. Laskemani etäisyysasetukset olivat olleet lähes täydellisiä.
He käyttivät kaikki 81 mm ammuksensa, jotka varastettiin Aberdeenista viime kuussa, ja Henry halusi tietää, josko voisin improvisoida joitakin lisää. Selitin hänelle tehtävän hankaluuden.
Pommeja me voimme tehdä - myös melko hienostuneita. Mutta kranaatinheittimen kranaatit ovat jotain muuta. Ne ovat aivan liian monimutkaisia nykyisillä kyvyillämme valmistettaviksi. Kaikki, mitä voisin kyetä improvisoimaan, olisivat melko halpoja kopioita siitä oikeasta jutusta, joilla ei olisi lähellekään samaa tarkkuutta. Meidän täytyy vain ryöstää toinen ammusvarikko, mitä riskejä se sitten tarkoittaakin, ennen kuin voimme käyttää jälleen kranaatinheitintämme. Toinen asia mistä puhuin Henryn kanssa, oli se sarja suhteellisen pieniä pommi-iskuja, joita viimeisten kahden tai kolmen päivän aikana on tapahtunut. Niitä on ollut sata tai enemmänkin joka puolella maata, mukaan lukien neljä Washingtonissa, ja ne ovat askarruttaneet minua monelta osin, pääasiassa kohteiden valinnan suhteen - pankit, tavaratalot, suurten yhtiöiden toimistot - mutta myös niiden ilmeisen amatöörimäisyyden vuoksi. Jokaista räjähtänyttä pommia kohden näyttää siltä, että poliisi löysi ainakin yhden, joka jäi suutariksi.
Henry vahvisti epäilykseni: Pommi-iskut - ainakin tällä alueella tehdyt - eivät olleet Järjestön työtä. Tämä on mielenkiintoista. Olemme ilmeisesti tarkoittamattamme galvanisoineet joitakin latenteista anarkisteista - tai Luoja ties mistä - jotka ovat piileskelleet kiven alla.
Media on tietenkin sälyttänyt kaiken meidän niskaamme - mikä on nolostuttavaa kun ajatellaan iskujen amatöörimäisyyttä - mutta ehkäpä ilmiö itsessään ei ole huonoa kehitystä. Ainakin salaisella poliisilla tulee olemaan paljon enemmän hommia ja se vie osan paineesta pois meidän päältämme.
Nihilismin kasvu, jota Systeemi on rohkaissut niin kauan, maksaa korkoja nyt meille Systeemin sijasta. Tänään itsellänikin oli melko kiinnostava kokemus tämän suhteen.
Jouduin menemään Georgetowniin hoitamaan joitakin pienempiä viestintäongelmia yksikkö 4:lle. Georgetown, joka oli kerran Washingtonin kaikkein tyylikkäintä aluetta, on joutunut viimeisten viiden vuoden aikana saman ruton nujertamaksi, joka on muuttanut loput maan pääkaupungista asfalttiviidakoksi. Suurin osa kalliista kaupoista ovat tehneet tietä homobaareille, hierontapaikoille, pornokaupoille, viinakaupoille ja muille samantapaisille kapitalistisille liiketoimille. Roskat täyttävät jalkakäytävät, ja mustat, jotka ennen olivat melko harvassa täällä, parveilevat joka puolella.
Georgetownissa asuu kuitenkin edelleen monia valkoisia - vaikka se ei enää muotia olekaan. Kerran niin muodikkaiden kaupunkitalojen ikkunat on nyt laudoitettu mutta monia asuttavat talonvaltaajien siirtokunnat, jotka koostuvat enimmäkseen nuorista hylkiöistä ja karkulaisista.
He elävät marginaalista, brutaalia elämää, keräten almuja kaduilla ja tonkien roskapönttöjä ruuan tähteitä etsiessään, varastellen aina välillä. Jotkut tytöistä harjoittavat satunnaista prostituutiota. Käytännössä kaikki heistä - tai niin ainakin tähän päivään asti ajattelin - pitävät itsensä jatkuvasti huumattuina. Sen jälkeen kun Systeemi lakkasi valvomasta huumelakeja viime vuonna, heroiini on ollut suunnilleen yhtä halpaa ja helposti saatavilla kuin savukkeet.
Poliisi on yleisesti ottaen jättänyt heidät rauhaan, vaikkakin jotkut tarinoista siitä, mitä näiden nuorten parissa tapahtuu, ovat kauhistuttavia. Linnakkeidensa sisällä, noissa laudoitetuissa rakennuksissa, joissa he kokkaavat ja syövät ja nukkuvat ja rakastelevat ja synnyttävät ja pumppaavat huumeita suoniinsa ja kuolevat, he näyttävät taantuneen sivilisaatiota edeltäneeseen elämäntapaan. Hulluja uskonnollisia kultteja, joihin kuuluu paljon suitsukkeita ja messuamista, kukoistaa heidän parissaan. Eri tyylinen saatananpalvonta, muinaisia seemiläisiä kultteja muistuttava, on erityisen yleistä. Rituaalikidutusta ja rituaalimurhia huhutaan tapahtuvan, kuten myös rituaalikannibalismia, rituaaliseksiorgioita ja muita ei-länsimaisia toimintoja.
Olin saanut valmiiksi askareeni Yksikkö 4:ssä - joka, siellä kun on joitakin meidän vähän boheemimpia jäseniämme, sulautuu huomaamattomammin Georgetownin maisemaan kuin mitkään muut yksiköistämme ikinä voisivat - ja suuntasin takaisin bussipysäkille kun törmäsin aivan liian tavalliseen tapaukseen. Kaksi nuorta korstoa - he näyttivät puertoricolaisilta tai meksikolaisilta - kamppailivat jalkakäytävällä punatukkaisen tytön kanssa, yrittäen vetää tämän oviaukkoon.
Kuuliainen kansalainen olisi ohittanut tilanteen sekaantumatta siihen mitenkään, mutta minä pysähdyin, katselin hetken, ja lähdin sitten kohti kamppailevaa kolmikkoa. Kaksi tummaa miestä harhautui juuri tarpeeksi lähestymisestäni, että antoivat tytölle mahdollisuuden murtautua vapaaksi. He tuijottivat minua ja huusivat vähän hävyttömyyksiä, mutta he eivät yrittäneet saada tyttöä kiinni, joka nopeasti sai noin sata jalkaa itsensä ja kaappaajikseen aikovien välille.
Käännyin ja jatkoin matkaani. Tyttö käveli hitaasti, sallien minun saada hänet kiinni. "Kiitti", hän sanoi, väläyttäen minulle lämpimän hymyn. Hän oli todella melko kaunis, mutta resuisesti pukeutunut eikä yli 17 vuotta vanha - ilmeisesti yksi Georgetownin "katuväestä".
Rupattelin hänen kanssaan kävellessämme yhdessä. Yksi ensimmäisistä tiedonpalasista, mitä hänestä sain irti, oli se, ettei hän ollut syönyt kahteen päivään ja oli hyvin nälkäinen. Pysähdyimme jalkakäytävän varrella olevaan lounasravintolaan ja ostin hänelle hampurilaisen ja pirtelön. Vielä tämänkin jälkeen hän oli nälkäinen, joten ostin hänelle toisen hampurilaisen ja vähän ranskalaisia.
Hänen syödessään juttelimme ja sain tietää monia mielenkiintoisia seikkoja. Yksi oli se, että elämä syrjäytyneiden parissa on erilaistuneempaa kuin olin ajatellut. On siirtokuntia, jotka ovat huumeissa, ja siirtokuntia, jotka pidättäytyvät niistä tiukasti, siirtokuntia, jotka ovat rodullisesti sekoittuneita sekä kokonaan valkoisia siirtokuntia, sukupuolisesti tasapainossa olevia siirtokuntia ja kokonaan miehistä koostuvia "susilaumoja". Nämä ryhmät ovat myös jakautuneet uskonnollis-kulttirajojen mukaan.
Elsa - se on hänen nimensä - sanoi, ettei hän ole koskaan ollut huumeissa. Hän jätti ryhmän jossa asui kaksi päivää sitten riideltyään kumppaninsa kanssa ja oli joutumassa "susilauman" luolaan raahatuksi kun satuin paikalle.
Hän antoi minulle myös joitakin hyviä johtolankoja siitä, kuka on vastuussa hiljattaisista minua ja Henryä askarruttaneista pommi-iskuista. Hänen ystäviensä parissa näyttää olevan yleisesti tiedossa, että useimmat Georgetownin siirtokunnat ovat "kiinnostuneita sellaisesta, tiedäthän, sikojen pieksemisestä".
Elsa itse näyttää olevan täysin epäpoliittinen eikä yhtään kiinnostunut pommi-iskuista. En halunnut udella liian paljon ja saada häntä ajattelemaan minun olevan poliisi, joten en painostanut häntä antamaan enempää tietoa aiheesta.
Näissä olosuhteissa minulla ei ole oikein varaa tuoda Elsaa mukanani päämajaamme - mutta minun täytyi kuitenkin taistella kiusausta vastaan. Annoin hänelle vaivihkaa viiden dollarin setelin erotessamme ja hän vakuutti minulle, että hän etsisi itselleen paikan yhdestä näistä ryhmistä ilman ongelmia. Ehkä hän menee takaisin ryhmään jonka jätti. Hän antoi minulle heidän osoitteensa, jotta voisin etsiä hänet käsiini.
Pohdiskellessani sitä tänä iltana, minusta näyttää, että saatamme ehkä jättää huomioimatta joitakin potentiaalisesti hyödyllisiä liittolaisia näiden nuorten hylkiöiden keskuudessa. Yksilöinä he eivät ole todellakaan kovin vaikuttavia, mutta voi hyvinkin olla, että saamme heidät hyötykäyttöön kollektiivisella tavalla. Sitä kannattaa miettiä pidemmälle.