LUKU XXVII

28.10.1993. Tulin juuri takaisin yli kuukauden kestäneeltä matkalta Baltimoreen - tai mitä siitä on jäljellä. Minä ja neljä muuta täältä veimme pinon kannettavia radioaktiivisuuden mittauslaitteita Silver Springiin, jossa liityimme marylandilaiseen yksikköön ja jatkoimme pohjoiseen Baltimoren edustalle. Koska päätiet olivat täysin kulkukelvottomia, jouduimme kävelemään maaseudun läpi lähes puolet matkasta, takavarikoiden kuorma-auton vasta viimeisille noin tusinalle mailille.

Vaikka pommituksesta oli kulunut jo yli kaksi viikkoa, tilanne Baltimoressa ja sen ympäristössä oli saapuessamme lähes sanoinkuvaamattoman kaoottinen. Emme edes yrittäneet päästä kaupungin palaneeseen keskustaan, mutta jopa esikaupungeissa ja maaseudulla 10 mailia länteen räjähdyskohdasta puolet rakennuksista oli palanut. Jopa toissijaiset tiet esikaupungeissa ja niiden lähettyvillä olivat täynnä palaneita autonromuja, ja lähes kaikki, jotka tapasimme, olivat liikkeellä jalan. "Haaskaeläinryhmiä" oli joka puolella, tonkien kauppojen raunioita, käyden läpi peltoja selkäreppujen kanssa, kantaen mukanaan nyyttejä ryöstettyä tai pelastettua tavaraa - enimmäkseen ruokaa, mutta myös vaatteita, rakennustarvikkeita, ja kaikkea muuta kuviteltavissa olevaa - edestakaisin kuin muurahaisarmeija.

Ja ne ruumiit! Ne olivat toinen hyvä syy pysytellä poissa teiltä niin paljon kuin mahdollista. Jopa niillä alueilla, joilla ihmisiä kuoli suhteellisen vähän alkuperäiseen räjähdykseen tai sen jälkeiseen säteilysairauteen, ruumiita oli teillä tuhansittain. Lähes kaikki niistä olivat räjähdysalueen pakolaisten ruumiita.

Kaupungin lähellä näkyi niiden ruumiita, jotka tulipallo oli polttanut pahoin; suurin osa heistä ei ollut kyennyt kävelemään ehkä noin mailia pidemmälle ennen lyyhistymistään. Kauempana olivat niiden ruumiit, jotka eivät olleet niin pahoin palaneet. Ja vieläkin kauempana maaseudulla olivat niiden ruumiit, jotka olivat menehtyneet säteilyn vaikutuksiin päiviä tai viikkoja myöhemmin. Kaikki oli jätetty mätänemään siihen mihin olivat kaatuneet, lukuun ottamatta niitä muutamia alueita, joilla armeija oli saanut palautetuksi jonkinlaisen järjestyksen tapaisen.

Meillä oli siihen aikaan vain noin 40 henkiin jäänyttä Järjestön jäsentä Baltimoren alueella. He olivat puuhanneet sabotaasin, tarkka-ammunnan ja muun sissitoiminnan parissa poliisia ja sotilashenkilöstöä vastaan ensimmäisen räjähdyksen jälkeisen viikon aikana. Sitten he pikku hiljaa havaitsivat, että pelisäännöt olivat muuttuneet.

He huomasivat, että enää ei ollut tarpeen toimia yhtä vaivihkaa kuin aikaisemmin. Systeemin joukot vastasivat tuleen jos heidän kimppuunsa hyökättiin, mutta he eivät jahdanneet meikäläisiä. Muutamia alueita lukuun ottamatta poliisi ei enää yrittänyt aloittaa järjestelmällisiä ihmisten ja kulkuneuvojen tarkastuksia, eikä kotietsintöjäkään enää tehty. Asenne vaikutti lähestulkoon olevan luokkaa "Älkää häiritkö meitä, niin me emme häiritse teitä."

Hengissä selvinneet siviilitkin vaikuttivat ottavan paljon neutraalimman asenteen kuin aikaisemmin. Järjestöä pelättiin, mutta ilmeni vain hyvin vähän vahvaa vihamielisyyttä. Ihmiset eivät tienneet, olimmeko me ne, jotka ampuivat heidän kaupunkinsa tuhonneen ohjuksen, kuten Systeemin uutislähetykset väittivät, mutta he vaikuttivat yhtä taipuvaisilta syyttämään Systeemiä siitä, että se antoi tämän tapahtua kuin meitäkin, koska teimme sen.

Tämä joukkotuho, jonka täällä olevat ihmiset ovat joutuneet käymään läpi, oli selvästi vakuuttanut heidät melko kertakaikkisesti yhdestä asiasta: Systeemi ei enää pystynyt takamaan heidän turvallisuuttaan. Heillä ei ollut enää tippaakaan luottamusta vanhaa järjestelmää kohtaan; he tahtoivat nyt pelkästään selvitä hengissä, ja kääntyisivät kenen tahansa puoleen, joka vain pystyisi auttamaan heitä pysymään elossa hetken kauemmin.

Tuntien tämän muuttuneen suhtautumisen, alkoivat jäsenemme värvätä ja organisoida Baltimoren ympäristön henkiin jääneiden keskuudessa puoliavoimesti ja riittävällä menestyksellä, että Vallankumousesikunta hyväksyi yrityksen perustaa pienen vapautetun vyöhykkeen kaupungista länteen.

Me yksitoista, jotka olimme tulleet Washingtonin esikaupungeista auttamaan, ryhdyimme innokkaasti hommiin, ja muutaman päivän kuluessa olimme saaneet aikaan kohtalaisen hyvin puolustettavissa olevan kehän, joka sulki sisäänsä noin 2 000 taloa ja muita rakennuksia, joissa oli yhteensä lähes 12 000 asukasta. Päätehtäväni oli tehdä radiologinen selvitys alueen maaperästä, rakennuksista, paikallisesta kasvustosta ja vesilähteistä, jotta voisimme olla varmoja, että olimme vapaita vaarallisista säteilymääristä laskeumasta.

Organisoimme noin 300 paikallista kohtalaisen tehokkaaksi nostoväeksi ja varustimme heidät aseilla. Olisi riskialtista tässä vaiheessa yrittää aseistaa tuota isompaa nostoväkeä, koska meillä ei ole ollut mahdollisuutta valmentaa paikallista väestöä ideologisesti siinä mittakaavassa, missä haluaisimme, ja he vaativat vielä läheistä tarkkailua ja tiukkaa kontrollia. Mutta valitsimme sulkeumamme miehistä parhaimmat, ja meillähän on jo aika paljon kokemusta ihmisten valitsemisessa. En olisi yllättynyt, vaikka puolet meidän uusista nostoväkeläisistämme lopulta suoriutuisivat Järjestön jäsenyyteen asti, ja luultavimmin jotkut pääsevät jopa Veljeskuntaan.

Kyllä, luulen, yleisesti ottaen, että voimme luottaa uusiin värvättyihimme. Tässä maassa on vielä jäljellä suuri määrä pohjimmiltaan kunnollisia ihmisiä, huolimatta laajalle levinneestä moraalisesta rappiosta. Loppujen lopuksi, tuo rappio on tuotettu pitkälti iskostamalla vieras ideologia ja vieras arvomaailma kansaan, joka ei ole kyennyt orientoitumaan oikein luonnottoman ja henkisesti epäterveellisen elämäntapansa vuoksi. Se helvetti, mitä he nyt käyvät läpi, ainakin karsii heistä edes vähän hölmöyttä ja tekee heistä vähän avoimempia oikealle maailmankuvalle, verrattuna siihen, mitä he aikaisemmin olivat.

Ensimmäinen tehtävämme oli kitkeä ja eliminoida vieraat ainekset ja roturikolliset uudesta sulkeumastamme. On hämmästyttävää, kuinka monta tummaa, kikkaratukkaista Lähi-idän asukkia on tunkeutunut maahamme viime vuosikymmenen aikana. Luulen, että he ovat vallanneet jokaisen ravintolan ja Hot Dog -kojun Marylandissa. Ammuimme varmaan vähintään tusinan iranilaisia, pelkästään pienessä esikaupunkisulkeumassamme, ja kaksi kertaa se määrä pakeni kun he ymmärsivät mitä tapahtui.

Sitten järjestimme ihmiset työprikaateihin, jotka toteuttivat erilaisia tarpeellisia toimia, joista yksi oli niiden satojen pakolaisten ruumiiden hygieeninen hävittäminen. Valtaosa näistä kovaosaisista oli valkoisia, ja satuin kuulemaan kun yksi jäsenistämme viittasi siihen mitä heille tapahtui "syyttömien teurastuksena".

En ole varma onko tuo paikkansapitävä kuvaus äskettäisestä holokaustista. Olen tietenkin pahoillani niistä miljoonista valkoisista, sekä täällä että Venäjällä, jotka kuolivat - ja joiden vielä täytyy kuolla ennen kuin saamme tämän valmiiksi - tässä sodassa juutalaisten ikeestä irti pääsemiseksi. Mutta syyttömiä? Enpä usko. Tuota sanaa ei todellakaan tulisi käyttää enemmistöstä aikuisia.

Loppujen lopuksi, eikö ihminen itse ole vastuussa tilastaan - ainakin kollektiivisessa mielessä? Jos maailman valkoiset kansat eivät olisi sallineet itsensä joutua juutalaisten alaisiksi, juutalaisten ajatusten, juutalaisen hengen alaisiksi, tämä sota ei olisi tarpeen. Tuskin voimme pitää itseämme syyttöminä. Tuskin voimme sanoa, että meillä ei ollut vaihtoehtoa, ettei ollut mahdollisuutta paeta juutalaisten paulaa. Tuskin voimme sanoa ettei meitä varoitettu.

Miehet, jotka olivat viisaita, oikeamielisiä ja rohkeita, varoittivat meitä yhä uudestaan ja uudestaan hullutuksemme seurauksista. Ja vielä silloinkin kun olimme jo pitkällä juutalaisten lavealla tiellä, meillä oli tilaisuus toisensa jälkeen pelastaa itsemme - viimeksi 52 vuotta sitten, kun saksalaiset ja juutalaiset taistelivat Keski- ja Itä-Euroopan herruudesta.

Päädyimme tuossa taistelussa juutalaisten puolelle, lähinnä siksi, että olimme valinneet korruptoituneet miehet johtajiksemme. Ja olimme valinneet korruptoituneet johtajat, koska arvostimme vääriä asioita elämässä. Olimme valinneet johtajat, jotka lupasivat meille jotakin ilmaiseksi; jotka vetosivat heikkouksiimme ja paheisiimme; joilla oli mukavaa lavakarismaa ja miellyttävät hymyt, mutta joilla ei ollut luonnetta tai tunnontuskia. Olimme jättäneet huomioimatta todella tärkeät aiheet kansallisessa elämässämme ja annoimme vapaat kädet rikolliselle Systeemille hoitaa kansakuntamme asiat niin kuin se parhaaksi näki, kunhan se vain tarjosi meille kohtalaisen hyvin leipää ja sirkushuveja.

Eivätkö tyhmyys, tahallinen tietämättömyys, laiskuus, ahneus, vastuuttomuus ja moraalinen arkuus kaikki ole syytä tuomita kaikkein tarkoituksellisimpana ilkeytenä? Eivätkö kaikki tekemättä jättämisiin liittyvät syntimme lasketa meitä vastaan yhtä raskaasti kuin juutalaisen tekemisen synnit heitä vastaan? Luojan tilikirjassa asiat lasketaan sillä tavalla. Luonto ei hyväksy "hyviä" puolusteluja toiminnan sijasta. Mitään rotua, joka laiminlyö oman eloonjäämisensä varmistamisen, kun keinot siihen ovat käsillä, ei voida katsoa "syyttömäksi", eikä rangaistusta voida pitää epäoikeudenmukaisena, olipa se sitten kuinka ankara tahansa.

Välittömästi Kalifornian menestyksemme jälkeen tänä kesänä, toimiessani siviiliväestön kanssa siellä, mieleeni iskostui perinpohjaisesti miksi Amerikan kansa ei ansaitse tulla ajatelluiksi "syyttöminä". Heidän reaktionsa vaikeuksiin siellä perustui lähes täysin siihen, miten se vaikutti heidän henkilökohtaisiin oloihinsa. Ensimmäiset pari päivää - kunnes heille selvisi, että saattaisimme tosiaankin voittaa - valkoiset siviilit, jopa rodullisesti valveutuneet, olivat yleisesti ottaen vihamielisiä; sotkimme heidän elämäntapansa ja teimme heidän tavallisesta mielihyvän tavoittelustaan hirvittävän hankalaa.

Sitten, sen jälkeen kun olivat oppineet pelkäämään meitä, he olivat hirveän innokkaita miellyttämään meitä. Heitä ei kuitenkaan kiinnostanut taistelumme oikeat ja väärät asiat; heitä ei voitu vaivata sieluntarkastelulla ja pitkän tähtäimen ajattelulla. Heidän asenteensa oli: "Kerro vain mitä meidän pitäisi uskoa, ja me uskomme sen." He tahtoivat vain olla jälleen turvassa ja elää mukavasti mahdollisimman pian. Eivätkä he olleet kyynisiä; he eivät olleet väsyneitä hienostelijoita, vaan tavallisia ihmisiä.

Tosiasia on, että tavalliset ihmiset eivät oikeastaan ole paljoa vähempää syyllisiä kuin ei-niin-tavalliset ihmiset, Systeemin tukipilarit. Otetaan esimerkiksi poliittinen poliisi. Suurin osa heistä - valkoiset - eivät ole erityisen pahoja ihmisiä. He palvelevat pahoja herroja, mutta he rationalisoivat sen mitä tekevät; he oikeuttavat sen itselleen, jotkut patrioottisilla termeillä ("vapaan ja demokraattisen elämäntapamme turvaaminen") ja jotkut uskonnollisilla tai ideologisilla termeillä ("ylläpitää kristillisiä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihanteita").

Näitä voi kutsua tekopyhiksi - voidaan huomauttaa, että he tarkoituksella välttelevät ajattelemasta mitään, mikä saattaisi kyseenalaistaa heidän pinnalliset iskulauseensa, joilla he puolustelevat itseään - mutta eivätkö kaikki, jotka ovat sietäneet Systeemiä, ole myös tekopyhiä, tukivatpa sitten Systeemiä aktiivisesti tai eivät? Eikö kaikkia, jotka järjettömästi toistelevat samoja iskulauseita ja kieltäytyvät tarkastelemasta väitteitään ja niiden ristiriitaisuuksia, käyttivätpä he niitä puolusteluina tai eivät, voida syyttää?

Mieleeni ei tule yhtään valkoisen yhteiskunnan osaa - Marylandin punaniskoista ja heidän perheistään, joiden radioaktiiviset ruumiit työnnettiin puskutraktorilla suureen kuoppaan muutama päivä sitten, yliopistojen professoreihin, jotka hirtimme Los Angelesissa viime heinäkuussa - joka voisi väittää, ettei olisi ansainnut kohtaloaan. Ei ole kovinkaan montaa kuukautta siitä, kun lähes kaikki ne, jotka tänään vaeltelevat kodittomina ja surkuttelevat kohtaloaan, puhuivat aivan eri tavalla.

Niitä jäseniämme ei ole ihan vähänkään, jotka ovat kokeneet kovia - ja tiedän kaksi, jotka tapettiin - kun he joutuivat punaniskojen käsiin - "vanhojen kunnon veikkojen", joilla, vaikka eivät ole millään tavoin liberaaleja tai shabbos-gojimeja, ei ollut käyttöä "radikaaleille", jotka tahtoivat "kukistaa hallituksen". Heidän tapauksessaan se oli silkkaa tietämättömyyttä.

Mutta tuon lajin tietämättömyys ei ole sen anteeksiannettavampaa kuin valeintellektuellien lammasmainen liberalismikaan, noiden, jotka ovat omahyväisesti edistäneet juutalaisten ideologiaa niin monen vuoden ajan; tai se suuren amerikkalaisen keskiluokan itsekkyys ja pelkuruus, joka lähti mukaan kyytiin, valittaen ainoastaan kun heidän kukkaronsa kärsivät.

Ei, "syyttömistä" puhumisella ei ole mitään tarkoitusta. Meidän täytyy katsoa tilannetta kollektiivisesti, koko rodun laajuisessa mielessä. Meidän täytyy ymmärtää, että rotumme on kuin syöpäpotilas, joka joutuu käymään läpi vaikean leikkauksen pelastaakseen elämänsä. Ei ole mitään järkeä kysyä onko nyt pois leikattava kudos "syytön" vai ei. Siinä ei ole sen enempää järkeä kuin siinä, että yritetään erottaa "hyvät" juutalaiset pahoista - tai, jota jotkut meidän "kovakalloisimmista" "vanhoista kunnon veikoista" vieläkin yrittävät, erottaa "hyvät neekerit" muusta osasta rotuaan.

Tosiasia on se, että olemme kaikki vastuussa, yksilöinä, yleisesti rotumme moraalista ja käyttäytymisestä. Sitä vastuuta ei, pidemmän päälle, käy välttäminen, sen enempää oman rotumme jäsenille kuin muidenkaan rotujen, ja jokaisen meistä täytyy yksilöinä olla valmiita tulla kutsutuiksi selvittämään tilit tuosta vastuusta minä hetkenä tahansa. Näinä päivinä monet kutsutaan.

Mutta myös vihollinen maksaa hinnan. Täällä hänellä on vielä ote asioista, enemmän tai vähemmän, mutta hänen tarinansa on lähestulkoon loppu Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Vaikka hallitus sulkee pois suurimman osan ulkomaisista uutisista meidän kanaviltamme, olemme vastaanottaneet salattuja raportteja merentakaisilta yksiköiltämme ja myös seuranneet eurooppalaisia uutislähetyksiä.

24 tunnin sisällä siitä kun iskimme Tel Aviviin ja puoleen tusinaan muuhun israelilaiseen kohteeseen viime kuussa, satoja tuhansia arabeja tulvi miehitetyn Palestiinan rajojen yli. Suurin osa heistä oli siviilejä, aseistettuina ainoastaan puukoilla tai nuijilla, ja juutalaiset rajavartijat niittivät tuhansia heistä, kunnes heidän ammuksensa loppuivat. Arabien viha, joka oli patoutunut 45 vuoden ajan, ajoi heidät miinakenttien yli, juutalaisten konekiväärien tulen läpi, palavien kaupunkien radioaktiiviseen kaaokseen, heidän ainoana ajatuksenaan ollessa teurastaa se kansa, joka oli varastanut heidän maansa, tappanut heidän isänsä ja nöyryyttänyt heitä kahden sukupolven ajan. Viikon sisällä oli viimeisenkin juutalaisen kurkku viilletty auki viimeiselläkin kibbutzilla ja Tel Avivin viimeisessäkin savuavassa rauniossa.

Uutisia Neuvostoliitosta on hyvin niukasti, mutta raporttien mukaan venäläiset henkiin jääneet olivat toimineet juutalaisten suhteen melko lailla samaan malliin. Ensimmäisten muutaman päivän aikana ihmiset Moskovan ja Leningradin raunioissa olivat keränneet kasaan niin paljon juutalaisia kuin vain löysivät ja sysänneet heidät palaviin rakennuksiin tai palaviin rojukasoihin.

Juutalaisvastaisia mellakoita on myös puhjennut Lontoossa, Pariisissa, Brysselissä, Rotterdamissa, Bukarestissa, Buenos Airesissa, Johannesburgissa ja Sydneyssä. Ranskan ja Alankomaiden hallitukset, molemmat läpimätiä juutalaisesta korruptiosta, ovat kaatuneet, ja ihmiset tasaavat tilejä kaupungeissa ja kylissä ympäri näitä maita.

Tämä on samaa kuin mitä tapahtui keskiajalla yhä uudelleen ja uudelleen, tietysti - aina kun ihmiset olivat viimein saaneet mittansa täyteen juutalaisista ja heidän tempuistaan. Valitettavasti he eivät koskaan viimeistelleet työtään, eivätkä tule tekemään niin tälläkään kertaa. Olen varma, että juutalaiset suunnittelevat jo paluutaan, heti kunhan ihmiset vain ovat rauhoittuneet ja unohtaneet. Ihmisillä on niin lyhyt muisti.

Mutta me emme unohda! Se yksin riittää takaamaan sen, ettei historia toista itseään. Kestipä meillä sitten kuinka kauan tahansa ja joudummepa sitten menemään miten pitkälle tahansa, me tulemme vaatimaan lopullista tilintekoa rotujemme välillä. Jos Järjestö selviää tästä koitoksesta, yksikään juutalainen ei selviä - missään. Tulemme menemään maailman ääriin saadaksemme kiinni viimeisenkin Saatanan sikiön.

Marylandissa käyttämämme organisatoriset periaatteet ovat hieman erilaisia kuin ne, joita käytimme Kaliforniassa, koska tilanne on erilainen. Täällä, toisin kuin Etelä-Kaliforniassa, ei ole luonnollisia maantieteellisiä rajoja eikä hallituksen joukkojen muodostamaa rengasta erottamassa sulkeumaamme sen ympäristöstä.

Teimme tietysti mitä pystyimme korjataksemme tämän puutteen. Ensiksikin, valitsimme kehän, joka noudattaa luonnollisia rakoja ihmisen tekemien rakennusten kaavassa - vaikka lähes puolen mailin matkalla rako on pelkästään 100 jaardia leveä moottoritie, toisen puolen ollessa Systeemin hallinnassa. Tukimme joitakin avonaisia alueita piikkilangalla ja miinoilla, ja sytytimme rakennuksia ja puskia tuleen sulkeumamme ulkopuolella, jotka saattaisivat antaa piilon tai suojaa tarkka-ampujille tai vihamielisten joukkojen keskityksille.

Mutta jos ihmiset tahtovat lähteä sulkeumastamme, ei oikeastaan ole mitään tapaa, millä nostoväkemme pystyisi estämään enempää kuin muutamia heistä lähtemästä. Olemme riippuvaisia kolmesta asiasta paljon enemmän kuin pelosta, että heidät ammuttaisiin, pitääksemme heidät täällä. Ensiksikin, olemme antaneet ihmisille järjestyksen, ja teemme huomattavasti parempaa jälkeä järjestyksen ylläpitämisessä sulkeumamme sisällä kuin mitä hallitus tekee sen ulkopuolella. Sen kaaos-annoksen jälkeen, jonka nämä ihmiset ovat nielleet, kaikki paitsi kaikkein aivopestyimmät "tee omaa juttuasi" -tyypit janoavat auktoriteettia ja kuria.

Toiseksi, olemme päässeet pitkälle itseään ylläpitävän talouden perustamisessa sulkeumaamme. Meillä on suuri vedenvarastointisäiliö, joka meidän pitäisi pystyä pitämään täynnä pelkästään pumppaamalla pohjavettä jo olemassa olevista kaivoista; täällä on kaksi tärkeimmiltä osiltaan koskematonta elintarvikevarastoa ja lähes täynnä oleva viljasiilo; ja täällä on neljä toimivaa maatilaa - mukaan lukien yksi maitotila - joilla on lähes riittävä tuotantokyky puolten väestöstämme ruokkimiseen. Hoidamme nykyisen ruokavajeemme ryöstöretkillä sulkeumamme ulkopuolelle, mutta heti kun olemme pistäneet kaikki töihin ja muuttaneet kaikki viljelyskelpoiset maatilkut vihannespuutarhoiksi, sen ei pitäisi olla enää tarpeellista.

Viimeiseksi, mutta luultavimmin ei vähimmäksi, jokainen sulkeumassamme on kiistattomasti valkoinen - hoitelimme pikaisesti kaikki kyseenalaiset tapaukset - samalla kun ulkopuolella on se tavanomainen karmea lajitelma valkoisia, enimmäkseen valkoisia, puoliksi valkoisia, mustalaisia, meksikolaisia, puertoricolaisia, juutalaisia, mustia, aasialaisia, arabeja, persialaisia ja kaikkia muita mitä auringon alta vain löytyy: Tyypillinen, kosmopoliittinen rodullinen sekametelisoppa, jonka löytää jokaisesta Amerikan suurkaupungista näinä päivinä. Jokainen, joka tuntee tarvetta pieneen "veljeyteen", juutalaiseen tapaan, voi poistua sulkeumastamme. Epäilenpä, että kovin moni ei sitä tarvetta tunne.

2.11. Meillä oli pitkä kokous tänään iltapäivällä, jossa meille annettiin katsaus maan tilanteesta ja kehityksestä tällä hetkellä ja uudet prioriteetit paikalliselle toimintaohjelmallemme.

Maanlaajuisesti tilanteessa on tapahtunut huomattavan vähän muutoksia viimeisten kuuden viikon aikana: Hallitus on onnistunut tekemään todella vähän järjestyksen palauttamiseksi tuhoutuneilla alueilla tai korjatakseen maan kuljetusverkostoa, energiantuotanto- ja jakelulaitoksia sekä muita kansantalouden elintärkeitä osia. Ihmiset on hyvin pitkälti jätetty pärjäämään omillaan Systeemin painiskellessa omien ongelmiensa kanssa, joista vähäisin ei suinkaan ole sen uusiutunut epävarmuus sotavoimiensa luotettavuuden suhteen.

Tuo muutoksen puute on itsessään todella rohkaisevaa, koska se tarkoittaa sitä, että Systeemi ei ole saamassa takaisin sen tasoista kontrollia, mikä sillä oli ennen syyskuun 8. päivää. Hallitus ei yksinkertaisesti ole kyennyt suoriutumaan sekasortoisista oloista, jotka vallitsevat nyt laajoilla alueilla.

Joukko-osastomme ovat tehneet kaiken voitavansa sabotaasin saralla, tietysti, pelkästään pitääkseen asiat epävakaina. Mutta Vallankumousesikunta on ilmeisesti odottanut nähdäkseen, minkälaiseksi tämä väliaikainen tilanne kehittyy ennen kuin päättää Järjestön seuraavan vaiheen strategiasta.

Nyt päätös on tehty, ja meidän osanamme on tehdä useissa muissa paikoissa samankaltaista työtä jota teimme Marylandissa viime kuussa. Tulemme siirtämään suuren osan taistelumme painotuksesta sissitoimista julkiseen ja puolijulkiseen organisointiin. Se on jännittävä uutinen: Se tarkoittaa offensiivimme uutta laajentamista - laajentamista, johon ryhdytään vain siksi, että luotamme sodan tuulten kääntyneen nyt meidän hyväksemme!

Mutta taistelun vanha vaihe ei ole millään lailla ohi, ja huolestuttavin vaara, joka meitä uhkaa, on laajamittainen sotilaallinen isku Kaliforniaan. Hallituksen joukot läpikäyvät parhaillaan nopeaa jälleenrakentamista Etelä-Kalifornian alueella, ja hyökkäys vapautetulle vyöhykkeelle vaikuttaa olevan tulossa. Jos Systeemi onnistuu Kaliforniassa, sen jälkeen se tulee varmasti toimimaan vastaavalla tavalla myös Baltimorea ja muita sulkeumiamme vastaan, joita saatamme saada aikaiseksi tulevaisuudessa, huolimatta ydinkostolla uhkailustamme.

Ongelma vaikuttaa olevan konservatiivisten kenraalien ryhmä Pentagonissa, joka näkee meidät ennemmin uhkana heidän omalle auktoriteetilleen kuin itse Systeemille. He eivät rakasta juutalaisia eivätkä he ole erityisen onnettomia nykyisestä asiain tilasta, jossa he ovat maan de facto hallitsijoita. Se, mitä he haluaisivat tehdä, olisi nykyisen sotatilan institutionaalistaminen lopulliseksi ja sitten asteittainen järjestyksen palauttaminen, luoden uuden status quon, joka perustuisi heidän melko taantumuksellisille ja lyhytnäköisille ajatuksilleen.

Me, tietysti, olemme kärpänen heidän keitossaan, ja he ovat liikkeellä liiskatakseen meidät. Se, mikä tekee heistä meille erityisen vaarallisia, on se, etteivät he pelkää meidän ydinkostoiskuvalmiuttamme yhtä paljon kuin heidän edeltäjänsä. He tietävät, että voimme tuhota lisää kaupunkeja ja tappaa vielä paljon siviilejä, mutta he eivät usko, että pystymme tappamaan heidät.

Neuvottelin kahdestaan Washingtonin kenttäesikunnan majuri Williamsin kanssa yli tunnin Pentagonin hyökkäyksen ongelmasta. Sotavoimien muut merkittävät komentokeskukset oli joko tuhottu syyskuun 8. päivänä tai jälkeenpäin keskitetty Pentagoniin, jota ylin johto ilmeisesti pitää mahdottomana tuhota.

Ja on hiton lähellä, että se olisi. Kävimme läpi kaikki mahdollisuudet, jotka vain mieleen tulivat, emmekä saaneet aikaiseksi mitään todella vakuuttavaa suunnitelmaa - paitsi ehkä yhden. Se on pommin toimittaminen perille kohteeseen ilmateitse.

Tuossa valtavassa puolustuslaiterenkaassa Pentagonin ympärillä on valtavasti ilmatorjuntatulivoimaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että pieni lentokone, joka lentäisi juuri maanpinnan yläpuolella, voisi päästä tuon kolme mailia leveän suoja-alueen läpi yhden meidän 60-kilotonnin ydinkärkemme kanssa. Yksi seikka, joka puoltaa senkaltaista yritystä, on se, että emme ole koskaan aikaisemmin käyttäneet ilma-alusta siihen tapaan, ja saatamme toivoa, että onnistuisimme yllättämään ilmatorjuntamiehistöt.

Vaikkakin armeija vartioi kaikkia siviililentokenttiä, meillä sattuu olemaan vanha pienkone, jota on käytetty kasvinsuojeluaineiden levittämiseen pelloille, joka on piilotettuna muutaman mailin päässä sijaitsevaan latoon. Minun välitön tehtäväni on valmistella yksityiskohtainen suunnitelma ilmahyökkäyksestä Pentagoniin ensi maanantaiksi. Silloin meidän täytyy tehdä lopullinen päätös ja toimia ilman enempiä viivytyksiä.