8.8.1993. Viimeiset neljä päivää olen toiminut äskettäin perustetun Etelä-Kalifornian Julkisten resurssien, rakennusten, palveluiden ja kuljetuksen osaston (JRRPK) johtajana. Se on ehdottoman tilapäinen virka ja kymmenen päivän kuluessa luovutan viran toiselle insinöörille, eräs vapaaehtoisten ryhmästä, jonka kanssa olen työskennellyt viimeiset kaksi viikkoa. Hänellä tulee olemaan ammattitaitoisia avustajia useista paikallisista, jotka aikaisemmin työskentelivät joko jollekin osavaltion, piirikunnan tai kunnan virastolle tai jollekin yksityiselle alan firmalle ja minä luotan siihen, että hän pystyy silottamaan osastossa vielä jäljellä olevat pikkuviat.

Nyt kun yli puolet avainhenkilöistä on palannut täällä töihin, asiat alkavat kulkea lähes normaalia rataa. Olemme palauttaneet sähkön, veden, jätevedenkäsittelyn, roskien keruun ja puhelinliikenteen kaikille hallussamme oleville alueille - vaikka sähkö tosin on tarkkaan säännösteltyä. Olemme jopa laittaneet noin viisikymmentä bensiiniasemaa takaisin toimintaan ja ne siviilit, joiden työtehtävät antavat heille etuoikeutetun aseman, voivat saada bensiiniä autoihinsa.

JRRPK kattaa koko sulkeumamme, koko matkan Vandenbergistä Meksikon rajalle, ja olen matkustellut paljon katsastaakseni eri alueiden tarpeet ja voimavarat ja saadakseni kaikki likimain koordinoitua. Olen todella mielissäni siitä, mitä olemme onnistuneet saamaan aikaan näin lyhyessä ajassa. Heti asevoimien ja ruokahallinnon jälkeen, on JRRPK:lla olennaisimmat tehtävät hoidettavanaan ja se työllistää eniten väkeä kaikista virastoista, jotka olemme tänne perustaneet.

Yksi mielenkiintoisimmista työni piirteistä on ollut yhteistyön perustaminen ruokahallinnon kanssa. He tuottavat ruuan ja me kuljetamme, varastoimme ja jaamme sen. Oli useita selvitettäviä ongelmia ennen kaikkea siksi, että tietty määrä tuotetusta ruuasta ei tule suoraan pelloilta jakelupisteisiin vaan se täytyy ensin jalostaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokahallinnon täytyy ensin tiettyyn pisteeseen asti huolehtia säilytyksestä ja kuljetuksesta pellolta jalostuslaitokseen ennen kuin JRRPK ottaa siitä vastuun itselleen. Ruokahallinnolla on myös erikoiskuljetuksen tarve työläisten viemiseksi kortteeristaan pelloille ja takaisin.

Minun piti tutustua ruokahallinnon koko toimintaan, jotta voisin päättää parhaalla mahdollisella tavalla kullekin kuuluvan vastuun. Olen todella vaikuttunut siitä mitä olen nähnyt. He ovat onnistuneet mobilisoimaan yli 600 000 työläistä - noin neljänneksen koko tuotantokykyisestä osasta väestöä meidän hallinnassamme - ruuan tuottamiseen. Noin 10-15 % näistä työläisistä on niitä valkoisia, joka olivat alunperin maanviljelyksessä tai karjankasvatuksessa. Lähes kolmannes on 12-18-vuotiaita nuoria vapaaehtoisia. Loput ovat aiemmin epäolennaisissa ammateissa työskennelleitä kaupunkialueilta ja heidät on nyt sijoitettu ruokahallinnon alaisuudessa toimiviin työryhmiin.

Monet viimeksi mainitussa ryhmässä tekivät ensimmäistä kertaa elämässään todella hyödyllistä työtä. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokahallinto suorittaa tärkeää yhteiskunnallisen rehabilitoinnin tehtävää ruuan tuottamisen lisäksi ja opetushallintomme työskentelee tiiviisti ruokaosaston kanssa tässä asiassa. Jokainen työntekijä saa 10 tuntia luentoja viikossa eikä häntä pelkästään luokitella yleisen asennoitumisensa työtä kohtaan ja tuotteliaisuutensa perusteella, vaan perusteena on myös hänen vastaanottavaisuutensa näitä luentoja kohtaan.

Henkilöstössä on jatkuvasti suurta vaihtuvuutta kun työntekijöitä siirretään uusiin työryhmiin sen asenteen ja tuotteliaisuuden mukaan, mikä heillä oli edellisessä ryhmässään. Tällä tavalla yleisestä massasta alkaa jo nousta esiin ensimmäisiä johtajaharjoittelija -työryhmiä. Jälkimmäisestä valitsemme jäsenkokelaita Järjestöön.

Ruokahallinnon kierrokseni aikana pysähdyin moneen otteeseen keskustelemaan pelloilla olevien työläisten kanssa. Moraali vaihteli suunnattomasti niistä ryhmistä, joissa suurin osa oli aikaisempia yhteiskunnan loisia, niihin, jotka olivat johtajaharjoittelijoita, mutta missään sitä ei voi kutsua huonoksi. Kaikki on pantu ymmärtämään, että huolimatta vallankumouksen aiheuttamista muutoista ja vaikeuksista, olemme nyt varmoja, että ruokaa tulee olemaan riittävästi kaikille - mutta ne jotka eivät tee töitä eivät myöskään syö.

Syvällisimmin minuun teki vaikutuksen se, että kaikki kasvot, jotka pelloilla näin, olivat valkoisia: Ei ollut meksikolaisia, ei itäaasialaisia, ei mustia, ei sekarotuisia. Ilma tuntui puhtaammalta, aurinko kirkkaammalta, elämä paljon iloisemmalta. Minkä ihmeellisen muutoksen tämä yksi vallankumouksemme saavutus on saanutkaan aikaan.

Myös kaikki työläiset tuntevat tämän eron, olivatpa he sitten aatteellisesti puolellamme tai eivät. Heidän keskuudessaan on uusi solidaarisuuden tunne, sukulaisuuden, epäitsekkään yhteistyön tunne, saada yhteinen tehtävä suoritettua.

Suurin osa uutisista muista osista maata ovat olleet todella rohkaisevia. Vaikkakin Systeemi pysyy vielä pystyssä, se onnistuu siinä ainoastaan lisääntyvällä avoimella ja brutaalilla sorrolla. Koko maa on poikkeustilassa ja hallitus on erittäin riippuvainen pikaisesti aseistetuista ja valtuutetuista mustista korstojoukoista valkoisen siviiliväestön peloissaan pitämiseksi. Puolet Systeemin tavanomaisista sotilasyksiköistä ovat edelleen eristettyinä kasarmeilleen epäluotettavina.

Olosuhteet rapautuvat lähes joka puolella. Sähkökatkokset, kuljetus- ja viestintähäiriöt, terroripommitukset, ruokapula, salamurhat ja laajat teollisuuteen kohdistuvat tihutyöt kiusaavat Systeemiä ja auttavat ylläpitämään yleistä levottomuutta. Järjestön toimintayksiköt tekevät sankarillista työtä, mutta heidän tappionsa ovat raskaita. Heidän ainoa tämänhetkinen päämääränsä on ylläpitää painostusta Systeemiä ja väestöä kohtaan iskemällä jokaiseen mahdolliseen kohteeseen hellittämättä, yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Saamme kuulla uusilta vapaaehtoisilta, jotka pääsevät livahtamaan alueellemme vihollislinjojen läpi yhä enenevissä määrin, yhdenmukaista tarinaa siitä, millainen vaikutus kaoottisilla olosuhteilla on ihmisiin. Valkoiset liberaalit ja vähemmistöt huutavat hysteerisesti hallitukselle, että "tehkää jotain"; konservatiiviset voivottelevat, vääntelevät käsiään ja harmittelevat kaiken "vastuuttomuutta" ja keskiverto-"Matti Meikäläiset" kiukustuvat yhä enemmän ja enemmän kaikkiin osapuoliin: Meihin, Systeemiin, mustiin ja kaikkiin eri liberaaleihin ja konservatiivisiin julkisuuden hahmoihin. He tahtovat vain palata "normaaliuteen" - ja mukavuuteen, johon ovat tottuneet - niin pian kuin mahdollista.

Systeemin propagandistit tekevät isoa numeroa ei-valkoisten pakkoevakuoinneistamme ja summittaisista roturikollisten ja muiden vihamielisten sekä rappiollisten ainesten likvidoinneistamme täällä. Sillä ei ole kuitenkaan toivottua vaikutusta, paitsi liberaaleissa ja vähemmistöissä. Pääosalla kansasta on kädet liian täynnä omia tämänhetkisiä ongelmiaan vuodattaakseen kyyneliä "rasismin uhreille".

Suurin murheemme on Pohjois-Kalifornia. Asiat ovat totaalisesti poissa hallinnasta siellä. Kenraali Harding on todella tyrinyt tilanteen. Se on meille ihan oikein kun olimme tekemisissä konservatiivin kanssa; hän, kuten kaikki muutkin, seisoivat oven takana kun aivoja jaettiin, ja niin hän sai sitten tupla-annoksen jääräpäisyyttä sen kompensoimiseksi. (Huomautus lukijalle: Turner viittaa kenraaliluutnantti Arnold Hardingiin, Travisin ilmavoimien tukikohdan, joka sijaitsi noin San Franciscon ja Sacramenton puolivälissä, komentajaan. Hardingin näyttelemä osa Suuressa vallankumouksessa, vaikkakin tärkeä, kesti vain 11 viikkoa; Järjestön lähettämä ryhmä salamurhasi hänet viimein 16.9.1993, kun monet aikaisemmat yritykset olivat epäonnistuneet).

Jos tilanne San Fransiscon-Sacramenton alueella ei pian parane, edessämme on todennäköisimmin sisällissota Hardingin joukkoja vastaan. Systeemi todellakin pitäisi siitä. Ainoa asia, minkä Harding on tähän asti tehnyt oikein, oli katkaista välit Washingtoniin heinäkuun 4. päivänä alkaneen offensiivimme ensimmäisen viikon aikana, heti kun kävi selväksi, että Systeemi oli menettänyt otteensa Kaliforniasta. Omasta aloitteestaan hän julisti riippumattoman sotilashallinnon Pohjois-Kaliforniaan ja sai lähes kaikki muut armeijan upseerit, jotka olivat sijoitettuina sinne (paitsi tietenkin meidän omat miehemme) omalle puolelleen.

Vallankumousesikunta teki tiukasti käytännöllisen päätöksen antaa kenraali Hardingin pitää palloa käsissään alueellaan ja meidän väkemme käskettiin olla vastustamatta häntä. Tämän vaikutuksesta omat tappiomme vähenivät huomattavasti, vaikka armeija onkin kärsinyt huomattavasti enemmän tappioita Pohjois-Kaliforniassa kuin etelässä. Tämä siksi, että Harding ei ole onnistunut käyttämään riittävän radikaaleja menetelmiä määräysvaltansa vahvistamiseksi ja mustien sotilashenkilöiden hoitelemiseksi.

Ja hän kerta kaikkiaan epäonnistui siviiliväestön hallintaan saamisessa, koska - jälleen - hän vaikuttaa olevan kykenemätön ymmärtämään radikaalien menetelmien välttämättömyyttä. Juutalaiset ja muut bolshevistiset ainekset San Franciscon alueella juoksevat ympyrää hänen ympärillään ja Sacramentossa olevat meksikolaiset ovat mellakoineet jo kuukauden jokseenkin jatkuvasti.

Kun Järjestön delegaatio meni Hardingin luo viime kuussa ja ehdotti Järjestön ja Hardingin armeijan yhteistä hallintoa Pohjois-Kaliforniassa, jossa Hardingin joukot hoitaisivat puolustuksen ja Järjestö siviiliasiat - mukaan lukien poliisitoimen - Harding pidätti heidät ja kieltäytyi vapauttamasta heitä. Siitä lähtien hän on jaellut idioottimaisia julistuksia "perustuslain palauttamisesta" "kommunismin ja pornografian" poiskitkemisestä ja uusien vaalien järjestämisestä "Maan perustajaisien tarkoittaman tasavaltalaisen valtiomuodon uudelleenperustamiseksi", mitä ikinä se sitten tarkoittaakin.

Hän myös tuomitsi ankarasti radikaalit toimemme etelässä "kommunistisiksi". Hän kauhisteli sitä, ettemme pitäneet minkäänlaista julkista kansanäänestystä ennen kuin karkotimme ei-valkoiset ja ettemme pitäneet yksilöllisiä oikeudenkäyntejä juutalaisille ja roturikollisille, jotka hoitelimme summittaisesti.

Eikö vanha hölmö ymmärrä, että Amerikan kansa äänesti itse itsensä siihen sotkuun missä se nyt on? Eikö hän ymmärrä, että juutalaiset ovat ottaneet maan haltuunsa rehellisesti, perustuslain mukaisin keinoin? Eikö hän ymmärrä, että tavallisella kansalla on jo ollut tilaisuus hallita itse itseään ja he mokasivat sen?

Mihin hän luulee uusien vaalien nyt voivan johtaa, kun meillä on tämä television ehdollistama sukupolvi, paitsi takaisin samaan juutalaiseen sikolättiin? Entä miten hän kuvittelee, että olisimme voineet ratkaista ongelmat täällä ilman niintä radikaaleja toimia, joihin ryhdyimme?

Eikö Harding ymmärrä, että hänen alueensa kaaos tulee jatkamaan pahenemistaan kunnes hän tunnistaa ne ihmiskategoriat, jotka ovat vastuussa siitä kaaoksesta ja hoitaa heidät kategorioittain - että hänelle on sula mahdottomuus, ottaen huomioon kyseessä olevat lukumääräiset suhteet, hoidella juutalaiset, mustat, meksikolaiset ja muut vaivaa aiheuttavat ainekset yksilöllisellä tasolla?

Ilmeisesti ei, koska idiootti esittää vieläkin vetoomuksia "vastuullisille" mustille johtajille ja "patrioottisille" juutalaisille auttaa häntä palauttamaan järjestys. Harding, kuten konservatiivit yleensäkin, ei saa itseään tekemään sitä, mikä on pakko tehdä, koska se tarkoittaisi myös "syyttömien" rankaisemista "syyllisten" mukana, "hyvien" neekereiden ja "lojaalien" juutalaisten rankaisemista muiden mukana - ihan niin kuin noilla termeillä olisi mitään merkitystä nykyisessä yhteydessä. Ja näin ollen siinä pelossa, että kohtelee yksilöitä "epäoikeudenmukaisesti", hän hapuilee avuttomana ympäriinsä sillä aikaa kun kaikki menee päin helvettiä ja siviilit hänen alueellaan kuolevat nälkään kuin kärpäset. Kenraalien pitäisi olla tehtyjä kovemmasta aineesta.

Yksi meille edullinen puoli pohjoisen tilanteessa on se valkoisten pakolaisten tulva, mikä sieltä meidän alueellemme virtaa. Enemmän ihmisiä on tullut alueellemme viimeisinä kahtena viikkona päästäkseen karkuun San Franciscossa olevaa anarkiaa kuin Systeemin linjojen läpi muualta maasta.

Sen aikaa kun ne kestävät, on myös mielenkiintoista kun edessämme on samaan aikaan eläviä, hengittäviä esimerkkejä kolmesta eri yhteiskuntajärjestyksestä: Pohjoisessa konservatiivinen hallinto; idässä liberaali-juutalainen demokratia; ja täällä kokonaan uusi maailma, joka nousee vanhan raunioista.

23.8. Huomenna lähden taas Washingtoniin. Olen ollut Vandenbergissä neljä päivää oppimassa kuinka ydinkärjet toimivat. Johdan ryhmää, joka omin käsin kuljettaa neljä kuudenkymmenen kilotonnin ydinkärkeä Washingtoniin kätkettäväksi avainpaikkoihin ympäri pääkaupunkia.

Noin viisikymmentä muuta miestä - kaikki Veljeskunnan jäseniä - koulutettiin kanssani, ja jokaisella on samantapainen tehtävä ryhmänjohtajana. Se tarkoittaa sitä, että aluksi yhteensä noin 200 ydinkärkeä levitetään ympäri maata, lisää vielä myöhemmin.

Kaikki ydinkärjet ovat identtisiä; ne on otettu väkemme täältä löytämästä varastosta, jossa säilytettiin 240-mm tykinammuksia. Niitä on lievästi muuteltu, jotta ne voidaan räjäyttää koodatuilla radiosignaaleilla. Ne tulevat olemaan meidän vakuutuksemme, mikäli menetämme täällä olevan ohjustukikohtamme.

Nykyinen tehtäväni on kaikkein hiuksianostattavin mihin minut on koskaan määrätty. Se tulee olemaan paljon rankempi kuin FBI:n päämajan räjäyttäminen kaksi vuotta sitten. Meistä viiden täytyy päästä läpi 3 500 mailia vihollisen maaperää, kuljettaen neljää ydinpommia, jotka ovat yhteispainoltaan hieman yli 520 paunaa, ilman, että jäämme kiinni. Sen jälkeen meidän täytyy pujahtaa niiden kanssa ankarasti vartioiduille alueille ja piilottaa ne niin, että on mitättömän pieni mahdollisuus, että ne löydettäisiin.

Tehtävään sisältyvien vaarojen lisäksi - jotka sitovat sisuskaluni solmulle aina kun ajattelen niitä - on minulla ristiriitaisia tunteita tätä tehtävää kohtaan. Toisaalta, minua inhottaa lähteä Kaliforniasta. Osallisena oleminen meidän uuden yhteiskuntamme synnyssä on ollut minulle suunnattoman jännittävää ja palkitsevaa, ja työmme on vasta alussa. Uusia projekteja aloitetaan joka päivä ja tahdon olla osallisena niissä. Luomme täällä perustoja uudelle yhteiskuntajärjestykselle, joka tulee palvelemaan rotuamme seuraavat tuhat vuotta.

Myös voida elää ja työskennellä täysjärkisessä, terveessä, vakoisen miehen maailmassa - se on minulle arvoasteikon yläpuolella. Nämä viimeiset pari viikkoa ovat olleet mahtavia. On todella masentavaa ajatella, että joutuu lähtemään tästä valkoisesta keitaasta ja syöksyä jälleen tuolla ulkona olevien sekarotuisten, mustien, juutalaisten ja sairaiden, kieroutuneiden valkoisten liberaalien likakaivoon.

Toisaalta taas on kulunut jo yli kolme kuukautta siitä kun näin Katherinen ja se tuntuu vuodelta. Se ainoa asia, mikä on rajoittanut innostustani siitä, mitä olemme saavuttaneet täällä, on se, että hän ei ole voinut jakaa sitä kanssani. Nyt taas kun tilanne on muuttunut, hän ja muut Washingtonissa elävät paljon vaikeammissa olosuhteissa ja suuremmassa vaarassa kuin me täällä Kaliforniassa. Sen ymmärtäminen saa minut tuntemaan syyllisyyttä jokaisena päivänä minkä täällä olen.

Vahvin tunne, joka minulla nyt kuitenkin on, on vastuuntunne. Olen sekä ylpeä että hämmästynyt siitä, että minulle, joka olen Veljeskunnassa vain kokelaana, uskotaan näin tärkeä ja vaikea tehtävä. Minun täytyy yrittää kovasti pistää kaikki muut ajatukset ja tunteet sivuun kunnes se on onnistuneesti suoritettu.

Viimeisen neljän päivän aikana en ole pelkästään opetellut ydinkärkien, joista tulen olemaan vastuussa, toimintaa ja rakennetta, vaan myös sitä, miksi tämä tehtävä on elintärkeä. Siihen sisältyi oppitunti strategiasta, joka on ollut todella vakavoittava.

Vallankumousesikunnan väki, jolla on katse tiukasti pidemmän tähtäimen tavoitteessa voittaa Systeemi totaalisesti, ei ole antanut itsensä tulla sokaistuneeksi Kaliforniassa saavutetuista voitoista eikä Systeemin muualla maassa parhaillaan kohtaamista vaikeuksista. Seuraavat ovat kovia tosiseikkoja:

Ensiksi, Systeemi on edelleen pääasiassa vahingoittumaton Kalifornian ulkopuolella ja meidän ja sen joukkojen määrällinen ero on jopa pahempi nyt kuin mitä se oli ennen heinäkuun 4. päivää. Syy siihen on se, että olemme holtittomasti käyttäneet voimaamme joka puolella maata pitääksemme Systeemin pois tasapainosta riittävän pitkään, jotta voimme vahvistaa täällä voittamiamme asemia.

Toiseksi, huolimatta hallinnassamme olevista sotavoimista, Systeemi kykenee - heti kun se on siistinyt joitain tämänhetkisiä ongelmiaan armeijan moraalin suhteen - tavanomaisilla keinoilla, ilman suuria ongelmia, iskemään meidät maahan. Ainoa asia, mikä on pitänyt heidät poissa näin pitkään, on uhka ydinaseilla tehtävästä kostoiskustamme New Yorkiin ja Tel Aviviin.

Kolmanneksi, ydinasepelotteemme on suuressa vaarassa tulla neutraloiduksi. Systeemi kykenee laukaisemaan yllättäen ensi-iskun ja suurella todennäköisyydellä tyrmäämään kaikki meidän "kovat" ohjussiilomme ennen kuin pystymme laukaisemaan omat ohjuksemme. Vallankumousesikunnan tiedustelulähteet kertovat, että sellainen yllätyshyökkäys on juuri sitä, mitä parhaillaan suunnitellaan. Systeemi odottaa vain niin kauan, että se on saanut sotilaallisen hätä-uudelleenorganisoinnin tehtyä, joka antaa luottamusta Yhdysvaltain armeijan poliittiseen lojaaliuteen. Se tahtoo heti tuhottuaan ydinasevalmiutemme hyökätä massiivisella voimalla alueellemme tuhoten meidät päivässä tai kahdessa.

Mikä vielä pahempaa, Systeemillä on vaihtoehtoinen suunnitelma, joka on koko eteläisen Kalifornian tuhoaminen ydinaseilla. Se otetaan käyttöön, mikäli se ei onnistu saamaan aikaan täydellistä luottamusta asevoimiinsa seuraavan kahden viikon aikana.

Emme vielä tiedä Systeemin tarkkaa aikataulua, mutta meillä on raportteja, joiden mukaan yli 25 000 varakkainta ja vaikutusvaltaisinta juutalaista perheineen on kaikessa hiljaisuudessa pakannut ja lähtenyt New Yorkin alueelta viimeisten kymmenen päivän aikana, suurin osa ottaen mukaansa vain kohtuullisen määrän matkatavaroita - sen verran mitä kenties noin viikon tai kahden lomaa varten otetaan.

Niinpä meidän kokonaisstrategiamme Systeemiä vastaan on nyt uhattuna. Jos voisimme pitää vihollisen loitolla loputtomiin - tai edes vuoden tai kahden ajan - ydinkostoiskun uhalla, voisimme voittaa sen. Kalifornian ollessa koulutus- ja täydennystukikohtanamme ja yli viiden miljoonan valkoisen väestöllä, josta värvätä, voisimme tasaisesti kiihdyttää sissisotaamme ympäri maata. Mutta ilman Kaliforniaa emme voi tehdä sitä - ja Systeemi tietää sen.

Eli mitä meidän täytyy - välittömästi - tehdä, on hajauttaa suuri määrä ydinaseita Kalifornian ulkopuolelle. Sitten laukaisemme ainakin yhden noista aseista vakuuttaaksemme Systeemin siitä, että on syntynyt uusi tilanne. Jos Systeemi sen jälkeen hyökkää Kaliforniaan, olemme velvoitettuja räjäyttämään kaikki tai suurimman osan hajalleen sijoitetuista aseistamme, pyrkimyksenä tuhota Systeemin valmiudet järjestäytyneeseen vastarintaan.

Valitettavasti suuri osa valkoisesta väestöstä tullaan menettämään, jos meidät pakotetaan siihen äärimmäiseen toimenpiteeseen. Maa tulee olemaan myös avoin muiden maiden hyökkäysten vaaralle. Todella synkkä tulevaisuudennäkymä.