27.6.1993. No niin, nyt olen vihdoinkin saanut määräykseni! Asemapaikkani tulee olemaan Kalifornia suuren kesäoffensiivimme aikana. Olin aluksi hyvin pettynyt, kun en voisikaan palata Washingtoniin, mutta mitä enemmän punnitsen joidenkin tänään iltapäivällä kuulemieni asioiden seurauksia, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että toimintamme todellinen painopiste tulee olemaan seuraavan viiden viikon aikana länsirannikolla. Vaikuttaa siltä, että tulen olemaan siellä päävastuussa asioiden järjestelystä ja se tulee olemaan vihdoinkin tervetullutta vaihtelua kaikelle luokkahuonetyöskentelylle.

Denverin kenttäesikunta kutsui tänään minut ja kuusi oppilaistani kokoukseen kahden tunnin varoitusajalla. Meille ei kerrottu juuri mitään, paitsi että minun ja neljän muun jäsenemme on oltava Los Angelesissa viimeistään keskiviikkoiltaan mennessä. Kaksi jäljellä olevaa jäsentämme määrättiin San Mateoon, joka sijaitsee aivan San Franciscon vieressä.

Protestoin tätä välittömästi ja kiivaasti: "Kaikki nämä ihmiset on koulutettu iskemään erityisesti tiettyihin kohteisiin tällä alueella ja heidät on koulutettu ryhminä. Ei ole mitään järkeä hajottaa ryhmiä nyt ja lähettää joitakuita heistä Kaliforniaan, kun he voivat olla paljon tehokkaampia täällä. Jos heidät lähetetään pois, koko ohjelmamme Kalliovuorten alueella on vaarassa."

Kaksi kokouksessa ollutta DK:n upseeria vakuuttivat minulle, ettei heidän päätöksensä perustu epävarmoihin seikkoihin, ja sanoivat olevansa täysin tietoisia perustelujeni pätevyydestä, mutta niitä painavammat seikat ratkaisevat. Pakotin heidät lopulta paljastamaan, että he olivat saaneet Vallankumousesikunnalta kiireellisen käskyn siirtää jokainen aktivisti, jonka vain pystyvät, heti länsirannikolle. Muut kenttäesikunnat ympäri maata olivat ilmeisesti saaneet saman käskyn.

He eivät halunneet kertoa enempää, mutta siihen painotukseen perustuen, millä he puhuivat takarajasta, johon mennessä meidän on raportoitava määränpäissämme Kaliforniassa, epäilen vahvasti, että joskus ensi viikolla alkaa tapahtua.

Sain kuitenkin aikaan erään asian tänään iltapäivällä: Sain järjestettyä Albert Masonin, jonka piti lähteä San Mateoon, mutta jonka läsnäolo täällä on ehdoton edellytys tälle alueelle suunniteltujen operaatioiden onnistumiseksi, vaihdettua toiseen mieheen. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia saada edes tämä myönnytys. Vaadin saada tietää tarkalleen, mitä kriteerejä muualle siirrettävien miesten valinnassa oli käytetty. Selvisi, että niitä oli minun tapaustani lukuun ottamatta kaksi: Jalkaväen taistelukokemus ja tarkka-ampujan taidot - mikä saa kaiken näyttämään siltä, että he haluavat tarkka-ampujia ja barrikaditaistelijoita rannikolle mieluummin kuin sabotaasi- ja räjäytysasiantuntijoita.

On totta, että Alia, joka palveli armeijassa, pidettiin "asiantuntijana" kiväärin kanssa ollessaan palveluksessa, ja hän vietti kolme vuotta ryhmänjohtajana Kaakkois-Aasiassa. (Huomautus lukijalle: Turner viittaa tässä niin kutsuttuun "Vietnamin sotaan", joka oli päättynyt tuohon aikaan jo kaksi vuosikymmentä aiemmin, mutta joka näytteli valtavan merkittävää osaa perustan luomisessa Järjestön myöhemmälle menestykselle Systeemin asevoimien lyömisessä). Hän on kuitenkin ollut myös paras oppilaani täällä. Hän on ainoa mies, jonka kanssa vietin aikaa selittäen joitain niitä uudempia sotilasvempaimia, joita odotamme saavamme käsiimme suorittaessamme ryöstöretkiä asevarikoille tällä alueella. Hän on ainoa, jonka tiedän varmuudella osaavan käyttää esimerkiksi uusia M-58-lasertähtäimiä ja opettaa kranaatinheitinryhmillemme miten myös käyttää niitä. Hän on lisäksi myös ainoa täällä, jolle opetin riittävästi peruselektroniikkaa, jotta hän voi virittää radio-ohjattavat sytyttimet, jotka ovat keskeisen tärkeä osa suunnitelmaamme tuhota tämän alueen moottoritieverkosto ja myös pitää se poissa pelistä.

Denverin kenttäesikunta antoi Alin jäädä tänne vasta kun olin selvittänyt nämä seikat heille. Sitten vietimme puoli tuntia käyden läpi listaa kaikista muista aktivisteista täällä, ennen kuin löysimme erään, jonka ajattelin voivan lähteä Alin sijasta Kaliforniaan ilman riskiä asioiden pieleen menemisestä täällä, ja joka täytti myös heidän kriteerinsä.

Minusta tuntuu, että kaikki, mitä olemme suunnitelleet tämän alueen osalta, on edelleen "OK", ja tavoitteidemme saavuttamista täällä pidetään edelleen tärkeänä, mutta länsirannikko tulee näyttelemään erittäin merkittävää osaa operaatioissamme. Näillä viime minuuttien siirroilla suunnilleen kaksinkertaistamme miesvahvuutemme siellä, mutta teemme sen tavalla, joka mahdollistaa ainakin useimpien muille alueille suunniteltujen operaatioiden jatkamisen, joskin pienemmällä henkilöstöllä.

No, meillä on vain 48 tuntia aikaa ajaa yli tuhat mailia, eikä sitä pysty ennustamaan mitenkään, monellako tarkastuspisteellä meidät tullaan pysäyttämään. Muut ajavat tätä kautta ottaakseen minut mukaansa noin kahden tunnin sisällä, ja sitten minulta vie vähintään neljä tuntia pakata vimpaimeni autoon niin, että niitä ei löydy, mikäli auto tarkastetaan. Taidanpa siis ottaa nyt lyhyet nokkaunet.

1.7. No johan nyt! Täälläpä on kireä tilanne! Saavuimme tänne eilen noin yhdeltä aamulla matkan jälkeen, jonka mielelläni voisin pian unohtaa. Muut ovat hajaantuneet heille osoitettuihin yksiköihin, mutta minä jään tilapäisesti Los Angelesin luoteisen kenttäesikunnan kanssa Canoga Park -nimiseen paikkaan, joka sijaitsee noin 20 mailia luoteeseen Los Angelesin kaupungin alueelta.

Näyttää siltä, että Järjestö on pureutunut tänne paljon vahvemmin kuin muualle, yksinkertaisesti siitä syystä, että Los Angelesin suurkaupunkialueella on kahdeksan eri kenttäesikuntaa, kun taas useimmille muille suurkaupungeille riittää yksikin. Tämä viittaisi siihen, että täällä on maanalaista jäsenistöä sellaiset 500-700 henkeä.

Olen enimmäkseen nukkunut pois univelkaani saavuttuani tänne, mutta muut eivät näytä nukkuvan täällä lainkaan. Kuriireja tulee ja menee jatkuvasti, ja kokouksia pidetään joka tunti. Tänä iltana yllätin vihdoinkin jonkun, ja sain ainakin osittaisen selvityksen tilanteesta.

Samanaikainen isku yli kuuteensataan sotilas- ja siviilikohteeseen kaikkialla maassa on suunniteltu toteutettavaksi aamulla ensi maanantaina, 4. heinäkuuta. Valitettavasti eräs jäsenemme täällä kuitenkin joutui poliisin pidättämäksi keskiviikkona vain muutamaa tuntia ennen saapumistamme. Se näyttää olleen vain sattumaa. Hänet pysäytettiin kadulla rutiinitarkastusta varten, ja poliisit alkoivat epäillä jotain.

Koska mies ei ole Veljeskunnassa, hän ei ollut varautunut tappamaan itseään jäädessään kiinni, eikä hänellä ollut sellaista velvollisuutta. Suuri huolenaihe parina viime päivänä on ollut, että hän kertoisi kidutettaessa Systeemille riittävästi mitä tietää, jonka pohjalta Systeemi saisi vihiä siitä, että maanantaiksi on suunniteltu mittavaa hyökkäystä. Siinä tapauksessa, vaikka viranomaiset eivät tietäisikään tarkkaan mihin kohteisiin suunnittelemme iskevämme, he kiristäisivät turvatoimiaan kaikkialla sellaiseen pisteeseen, että tappiomme kasvaisivat kestämättömän suuriksi.

Vallankumousesikunnalla on kaksi vaihtoehtoa: Hiljentää miehemme ennen kuin häntä voidaan kuulustella tai siirtää koko hyökkäyksemme toiseen ajankohtaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on lähes mahdoton: Liian monta asiaa on huolellisesti järjestelty ja synkronoitu pienimpiäkin yksityiskohtia myöten ensi maanantaille, jotta päivää voisi siirtää eteenpäin, ja lykkäys saattaisi venyä kuukausiksi. Tästä seuraisi hirvittäviä riskejä, koska niin suuri joukko ihmisiä on jo valmistautunut maanantaihin tietäen niin paljon niin kauan.

Niinpä eilen päätettiin turvautua ensimmäiseen vaihtoehtoon. Siinäkin on kuitenkin eräs huomattava ongelma: Emme voi tappaa miestämme täällä Los Angelesissa ilman riskiä, että paljastaisimme erään kaikkein arvokkaimmista laillisistamme, erästä erikoisagenttia FBI:n Los Angelesin toimistossa. Tämä johtuu siitä, että vankia pidetään paikassa, jonka sijainti on olevinaan suuri salaisuus. Jos iskemme paikkaan, on heillä vain puolisen tusinaa ihmistä, joita epäillä tiedon vuotamisesta meille.

Systeemin tavanomainen menettely heidän pidättäessään jonkun jäsenemme on suorittaa vain hyvin suurpiirteinen kenttäkuulustelu, joka riittää sen toteamiseksi, onko olemassa mitään viitteitä, että vangilla olisi jotain yhteyksiä Järjestöön. Mikäli on, hänet lennätetään takaisin Washingtoniin, missä hän päätyy israelilaisten kidutusasiantuntijoiden perusteelliseen käsittelyyn. Jälkimmäinen on myös se, minkä tapahtumiseen meillä ei ole varaa.

Mielenkiintoista tässä nimenomaisessa tapauksessa on se - ja se on myös asia, joka on saanut Vallankumousesikunnan nyt pariksi päiväksi levottoman päättämättömyyden tilaan - että FBI on pitänyt vankia täällä sen sijaan, että olisi lennättänyt hänet takaisin Washingtonin päämajaan torstaiaamuna heti kun epäilivät, että heillä oli käsissään Järjestön jäsen. Kukaan ei tunnu tietävän tarkkaan miksi, ei edes laillisemme FBI:ssä. Tämä saattaa ehkä olla pelkkää heidän organisaationsa tehottomuutta, tai ehkä he tällä kertaa tuovat aiemmasta käytännöstään poiketen kuulusteluryhmän Washingtonista tänne.

Vallankumousesikunta on joka tapauksessa päättänyt lykätä iskua ja katsoa, mitä tapahtuu. Ellei mitään vangin passittamiseksi Washingtonin koneeseen tai hänen kuulustelemisekseen täällä tehdä seuraavien 36 tunnin sisällä, ongelma ratkeaa; kaikki tieto, minkä Systeemi saa hänestä puristettua, tulee liian myöhään, jotta se voisi häiritä maanantain aikatauluamme. Jos taas siirto tai kuulustelu näyttävät väistämättömältä ennen sunnuntai-iltapäivää, olemme valmistautuneet tekemään salamahyökkäyksen täällä sijaitsevaan FBI:n salaiseen vankilaan, huolimatta riskistä menettää sisäpiirimiehemme FBI:n paikallistoimistossa, miehen, jonka välittämä informaatio saattaa olla meille tulevina kuukausina mittaamattoman arvokasta.

Mitä minuun tulee, en vieläkään tiedä, miksi olen täällä tai mitä minun odotetaan tekevän, enkä ole varma tietääkö kukaan muukaan. Minua pyydettiin vain odottamaan.

Luulenpa meidän taas joutuvan kovaan koetukseen, kuten syyskuussa 1991. Minusta vain tuntuu niin uskomattomalta, että Järjestö on juuri aloittamassa mittavan iskun Systeemiä vastaan kahden päivän sisällä. Täysi miesvahvuus, jonka voimme asettaa tulilinjalle koko maassa, ei voi olla enempää kuin 1 500 miestä, huolimatta erittäin nopeasti saamastamme menestyksestä värväyksissä, joita olemme suorittaneet viimeisten muutaman kuukauden aikana. Kokonaisjäsenmäärämme ei voine ylittää 5 000 henkilöä, vaikka siihen kuuluvat tukihenkilökuntamme, naispuoliset jäsenemme sekä laillisemme, ja arvioisin, että lähes kolmasosa heistä on nyt keskitetty tänne Kaliforniaan. Se tuntuu vain niin epätodelliselta - kuin hyttynen suunnittelisi norsun salamurhaa.

Emme tietenkään odota Systeemin luhistuvan maanantaina. Jos se luhistuisi, emme tietäisi, miten selvitä tilanteesta, koska Järjestö on vielä aivan liian pieni ottaakseen vastuulleen maan pyörittämisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan jälleenrakentamisen. Tarvitsemme nykyiseen verrattuna sata kertaa suuremman infrastruktuurin voidaksemme edes aloittaa tuon työn.

Se, mitä teemme maanantaina, on konfliktin kiihdyttäminen uudelle tasolle ja Systeemin tuoreimman strategian käyttämisen meitä vastaan ennaltaehkäiseminen. Meillä ei todellakaan ole valinnanvaraa tässä asiassa; mikäli Järjestö aikoo selviytyä ja jatkaa kasvamistaan niissä erittäin vaikeissa olosuhteissa, joihin meidät on pakotettu, on meidän ylläpidettävä aloitettamme - erityisesti psykologista aloitettamme.

Ellei sotaa koko ajan kiihdytetä, on olemassa vaara, että Systeemi löytää uuden tasapainon, johon yleisö tottuu. Ainoa tapa, jolla nykyinen uusien jäsenten virta voidaan turvata, on pitää riittävä määrä yleisöstä psykologisesti epätasapainossa - pitää heidät ainakin puoliksi vakuuttuneina siitä, ettei Systeemi ole riittävän vahva ja tehokas hävittääkseen meidät, että muodostamme vastustamattoman voiman, että ennemmin tai myöhemmin sota tempaisee myös heidät mukaansa.

Muuten nuo arvottomat paskiaiset valitsevat helpoimman ulospääsytien vain istumalla nojatuoleissaan katsoen, mitä tapahtuu. Amerikan kansa on jo todistanut, että se voi häpeilemättä jatkaa häikäilemätöntä nautintojen metsästystään mitä provokatiivisimpien kuviteltavissa olevien olosuhteiden vallitessa - kunhan uudet provokaatiot tulevat tarpeeksi asteittaisesti, jotta he voivat tottua niihin. Tämä on suurin toimettomuudessa piilevä vaaramme.

Poliittinen poliisikin on sitä paitsi kiristämässä jatkuvasti otettaan. Epätavallisista turvatoimistamme huolimatta he tulevat lopulta tunkeutumaan Järjestöön ja tuhoamaan meidät - jos annamme heille siihen aikaa. Liikkumisemme joutumatta pidätetyksi vaikeutuu myös koko ajan. Hyvin pian myös sisäinen passijärjestelmä, jonka tuhosimme yli vuosi sitten, on jälleen valmiina käyttöön, kaksin verroin pahempana kuin ennen. En tiedä miten selviämme, kun se saadaan toimimaan.

Kun ajattelee kahta viime vuotta, on kuitenkin ihmeellistä, että olemme selvinneet jopa tähän saakka. On ollut satoja kertoja, jolloin en ole tiennyt, kuinka voisimme kestää vielä yhden kuukauden.

Osaksi syy siihen, että olemme voineet selvitä näinkin kauan, on jokin, mistä emme todellakaan voi ottaa itsellemme kunniaa - ja se on Systeemin tehottomuus. He ovat tehneet joitakin pahoja virheitä ja epäonnistuneet monien sellaisten asioiden tutkimisessa, jotka olisivat voineet vahingoittaa meitä pahoin.

Tässä saa sellaisen vaikutelman, että juutalaisia lukuun ottamatta, jotka huhkivat todella yötä päivää meitä vastaan, loput Systeemin väestä ovat vain joukko kellonvilkuilijoita. Kiittäkäämme tästä "tasavertaisia mahdollisuuksia" ja kaikkia noita FBI:n ja armeijan nekruja! Systeemistä on tullut niin korruptoitunut ja sekarotuinen, että vain juutalaiset tuntevat olonsa siinä kotoisaksi eikä kukaan muu tunne lojaaliutta sitä kohtaan.

Suurempi osasyy on kuitenkin tapa, jolla olemme sopeutuneet kummallisiin olosuhteisiimme. Järjestö on vain kahdessa vuodessa oppinut täysin uuden olemassaolotavan. Teemme nykyään monia asioita, jotka ovat ehdottoman elintärkeitä selviytymisellemme, mutta joita emme olleet juuri edes ajatelleet kaksi vuotta sitten.

Otetaanpa esimerkiksi meidän kuulustelutekniikkamme uusien värvättyjen tarkastamiseksi; emme olisi mitenkään selvinneet aina tähän saakka ilman sitä, emmekä kehittäneet sitä ennen kuin meidän oli todella pakko se saada. En tiedä, mitä olisimme tehneet, ellei meillä olisi ollut tri. Clarkia laatimassa tätä tekniikkaa.

Sitten on vielä tämä väärien henkilöllisyyksien ongelma. Meillä oli ainoastaan hyvin hämäriä ideoita tämän ongelman ratkaisemiseksi kun alkujaan menimme maan alle. Nyt meillä on joukko erikoistuneita yksiköitä, jotka eivät tee muuta kuin tuottavat lähes idioottivarmoja vääriä henkilöllisyyksiä aktivisteillemme. He ovat todellisia ammattilaisia, mutta he ovat joutuneet opettelemaan melko karmean ammattinsa kovalla kiireellä.

Mikä ongelma raha taas alussa olikaan! Pennien laskemisella oli vaikutuksensa koko psykologiaamme; se sai meidät ajattelemaan pienesti. Sikäli kuin minä tiedän, kukaan Järjestössä ei ollut koskaan uhrannut yhtään vakavaa ajatusta maanalaisen liikkeen rahoitusongelmalle, ennen kuin ongelmasta tuli ratkaisevan polttava. Sitten opimme rahanväärennyksen taidon.

Oli tietysti satumainen onni, että Järjestössä oli joku tarvittavat tekniset tiedot omaava henkilö, mutta meidän oli kuitenkin luotava jakeluverkostomme väärennettyjen seteleiden saamiseksi kiertoon painettuamme ne.

Tämä aikaansaannoksemme on jo muutamassa kuukaudessa merkinnyt meille kaikille huomattavan paljon. Se, että meillä on nyt käteistä koko ajan helposti saatavilla - voimme hankkia kaikkea tarvitsemaamme varastamatta sitä kuten ennen vanhaan jouduimme tekemään - on tehnyt asioista paljon helpompia. Se on antanut meille suurempaa liikkuvuutta ja turvallisuutta.

Menestyksemme on ollut tähän saakka todella hyvän onnen siivittämää, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö Vallankumousesikunta olisi tehnyt varsin hyvää johtamistyötä. Suunnittelumme ja strategiamme ovat olleet hyviä, mutta sitäkin enemmän olemme pystyneet osoittamaan, että meillä on kykyä vastata uusiin haasteisiin ja ratkaista uusia ongelmia. Olemme säilyttäneet joustavuutemme.

Luulenpa Järjestön historian osoittavan, ettei kukaan voi tehdä tarkkaa vallankumoussuunnitelmaa ja pitäytyä siinä. Tulevaisuus on aina liian epävarma. Kukaan ei voi koskaan olla varma siitä, miten jokin ennalta määrätty tilanne kehittyy. Täysin odottamattomia tapauksia sattuu aina - sellaisia, joita täsmällisinkään suunnittelija ei olisi voinut nähdä ennalta. Niinpä on vallankumouksellisen voidakseen menestyä aina pystyttävä sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja hyödyntämään uusia mahdollisuuksia.

Historiamme tässä suhteessa on vakuuttava, mutta en voi mitään sille, että olen epäileväinen ensi viikon suhteen. Olen varma, että tulemme lyömään ilmat pihalle täydellisesti noista paskiaisista maanantaina. Tulemme heittämään hyvän kokoisen jakoavaimen maan taloudelliseen koneistoon jos onnistumme puolessakaan siitä, mitä olemme suunnitelleet. Lisäksi tulemme pakottamaan Systeemin täysimittaisen liikekannallepanon tilaan, mistä seuraa suuren yleisön joutuminen psykologiseen shokkiin.

Entä mitä sen jälkeen? Mitä ensi kuussa ja sitä seuraavassa? Heitämme kaiken, mitä meillä on, ensi viikon offensiiviin, eikä meillä ole mitään keinoa ylläpitää samanlaista toimintatasoa muutamaa päivää kauempaa. Olemme levittäytyneet joka puolella liian ohuelti.

Silti vaistoni sanoo, ettei Järjestö toimi nyt puhtaasti epätoivosta. Emme ole suorittamassa yhtä ja viimeistä epätoivoista yritystä lamauttaaksemme Systeemin maanantaina. Niin ainakin toivon. Jos toteutamme iskun, joka vaatii kaikkien voimiemme ponnistamista äärimmilleen, joutuen sitten kaivamaan uudet asemat sen epäonnistuessa - kuten siinä varmasti käy - sen psykologinen vaikutus tulee jäytämään meitä hengiltä yhtä paljon kuin se tulee auttamaan Systeemiä.

Niinpä Vallankumousesikunnalla on oltava jotakin sellaista takataskussaan, josta en tiedä mitään. Olen varma, että väkemme mittava keskittäminen Kaliforniaan on johtolanka siitä, mutta en vain pysty keksimään mihin se johtaa.