LUKU XVIII

23.5.1993. Tämä on viimeinen yöni Dallasissa. Olen ollut täällä nyt kaksi viikkoa ja olin toivonut pääseväni palaamaan Washingtoniin huomenna, mutta tänään iltapäivällä tuli kuitenkin käsky lähteä sen sijaan Denveriin. Näyttää siltä, että tulen tekemään siellä jokseenkin samaa kuin mitä olen tehnyt täälläkin, eli opetustyötä.

Olen juuri saanut pidettyä pikakurssin sabotaasiteknologiasta, jota pidin täällä kahdeksalle valitulle aktivistille. Tarkoitan todella "pika"-kurssia; tämä on ensimmäinen vapaa tuntini tänne saapumiseni jälkeen, jolloin en ole ollut liian väsynyt ajatellakseni. Olemme työskennelleet kurssin parissa päivittäin aamukahdeksasta iltakahdeksaan pitäen vain muutaman minuutin ruokailutaukoja.

Olen opettanut porukalle täällä jokseenkin kaiken minkä tiedän. Aloitimme oppimalla, miten rakennetaan improvisoituja laukaisimia, ajastimia, sytyttimiä ja muita vempeleitä lähes tyhjästä. Sitten opiskelimme nykyisin saatavilla olevien erilaisiin käyttötarkoituksiin muunneltavien sotilaskäytössä olevien laitteiden rakennetta, ominaisuuksia ja niiden toimintaa. Kaikki oppilaani osaavat nyt purkaa ja koota kaiken tyyppisiä sytyttimiä ja viivelaitteita, joita opiskelimme, silmät sidottuina.

Sen jälkeen tutkimme suuren joukon hypoteettisia kohteita ja laadimme yksityiskohtaiset suunnitelmat niihin iskemiseksi. Käsittelimme vedenpuhdistamoja, öljyputkia, polttoainevarikkoja, rautateitä, lentokenttiä ja lentokoneita, puhelinvaihteita, öljynjalostamoja, voimansiirtolinjoja, sähkövoimaloita, moottoritieliittymiä, viljasiiloja, varastoja sekä erityyppisiä koneita ja muita tuotantovälineitä.

Lopuksi valitsimme oikean kohteen ja tuhosimme sen: Dallasin keskuspuhelinvaihteen. Tämä tapahtui eilen. Tänään pidimme ruumiinavauksen ja arvioimme operaatiota yksityiskohtaisesti.

Kaikki sujui itse asiassa erinomaisesti; kaikki opiskelijani suoriutuivat loppukokeestaan erinomaisin arvosanoin. Tein kuitenkin kaiken mahdollisen varmistaakseni, ettei mikään menisi pieleen. Käytimme kolme täyttä päivää valmistautuaksemme erityisesti puhelinvaihdeoperaatioon.

Ensin suorastaan lypsimme tietoja eräältä paikalliselta jäseneltämme, joka oli työskennellyt aiemmin rakennuksessa puhelunvälittäjänä. Hän kuvaili meille sen pohjapiirrokset kertoen meille, missä vaihteen automaattilaitteiston sisältävät huoneet suunnilleen sijaitsivat rakennuksen kerroksissa. Hänen avullaan laadimme summittaisen kartan, jossa näkyivät porraskuilut, työntekijöiden sisäänkäynnit, vartiointihuone sekä muut keskeiset yksityiskohdat.

Sitten valmistimme laitteistomme. Päätin, että soveltaisimme tässä työssä kirurgista tarkkuutta mieluummin kuin raakaa voimaa; meillä ei ollut kyllin suurta räjähdysainemäärää raa’alla voimalla toteutettavaan tuhoamistyöhön. Meillä oli kolme 500 jalan kelaa PETN:llä täytettyä sytytyslankaa ja vähän yli 20 paunaa dynamiittia.

Jaoin kahdeksan aktivistiamme neljään kahden miehen ryhmään. Yksi mies kustakin ryhmästä kantoi katkaistua automaattihaulikkoa toisen kantaessa räjäytysvarusteita. Ryhmistä kolme määrättiin niihin kolmeen kerrokseen, joissa puhelinvaihdelaitteet sijaitsivat yhden ryhmän ollessa aina yhdessä kerroksessa. Kaikille näille ryhmille oli annettu yksi sytytyslankakeloista; viiden gallonan purkki kotitekoista bensiinistä ja nestesaippuasta valmistettua napalmin kaltaista seosta sekä viivesytytin. Neljännelle ryhmälle oli annettu 20 naulan panoslaukku ja kotitekoinen fosforikranaatti ja tämä ryhmä määrättiin pohjakerroksen muuntajahuoneeseen. Dynamiitti rikkoisi muuntajat ja fosfori sytyttäisi muuntajaöljyn tuleen.

Noin kymmeneltä illalla olimme kahdessa pysäköidyssä autossa eräällä pimeällä sivukadulla kahden korttelin päässä puhelinvaihteesta. Puhelinyhtiön huoltoauto kulki muutaman minuutin välein suoraan edessämme olevasta risteyksestä.

Lopulta odottamamme tilanne koitti: Huoltoauto pysähtyi risteyksessä punaisiin valoihin, eikä muita ajoneuvoja tai jalankulkijoita ollut näkyvissä. Ajoimme nopeasti pois sivukadulta sulkien huoltoautolta tien edestä ja takaa sillä aikaa, kun kaksi miehistämme kiskoi huoltoauton ovet auki komentaen kuljettajan aseella uhaten auton takaosaan. Sitten ajoimme kaikki kolme autoa takaisin sivukadulle ja siirryimme kaikkine varusteinemme huoltoautoon.

Kaikki tämä kesti vain muutaman sekunnin, mutta käytimme lisäksi puoli tuntia puhuen sieppaamamme puhelinhuoltomiehen kanssa. Lievästi pakotettuna hän vastaili muutamiin kysymyksiimme, joita meillä oli vielä jäljellä koskien puhelinvaihdelaitteiston sijaintia vaihderakennuksessa, rakennuksen pohjapiirustuksia sekä vartiointihenkilöstöä ja turvakäytäntöjä.

Olimme iloisesti yllättyneitä saadessamme tietää, että rakennuksessa oli öisin vain yksi aseistettu vartija ja että hän oli riippuvainen suorasta linjasta viiden korttelin päässä sijaitsevalle poliisiasemalle hätätilanteen sattuessa. Vapautimme huoltomiehen univormustaan ja yhtiön magneettikoodatusta turvamerkistä, jota tarvittiin öisin työntekijöiden pääsisäänkäynnin avaamiseen. Sitten sidoimme hänet varmasti kaapelilla, laitoimme hänelle suukapulan ja ajoimme huoltoauton takaisin puhelinvaihderakennuksen takaoven eteen.

Pidin huoltomiehen univormua päälläni. Hänen ohjeitaan seuraten saavuin rakennuksen sisäänkäynnille muiden pysytellessä piilossa autossa. Sitten vei vain hetken ottaa yllätetyltä vartijalta tämän ase ja antaa muille merkki tulla sisään. Sillä välin, kun neljä ryhmäämme ryntäili ympäri rakennusta, löysin sopivan siivouskomeron ja käytin vartijan omaa yleisavainta lukitakseni hänet sinne.

Tämän jälkeen koko operaatio kesti alle viisi minuuttia. Ne kolme ryhmää, jotka oli määrätty puhelinvaihdelaitteiston tiloihin, toimivat nopeasti ja tehokkaasti. Jokaisessa ryhmässä olevan haulikolla aseistetun miehen kootessa kaikki tavatut työntekijät toimistohuoneeseen pitäen heitä siellä silmällä, meni toinen miehistä työskentelemään laitteiston parissa.

Sytytyslanka oli jäykkää ja kulki kahden tai kolmen pitkän sähköpaneelin sivusta joka kerroksessa. Sitten tuhoamistehtävän saanut mies otti viiden gallonan napalmipurkin ja levitti sen sisällön laajalti laitteiston niihin osiin, jotka oli varustettu sytytyslangalla ja niihin, joita ei ollut. Lopuksi sytytyslangan toiseen päähän teipattiin aikaviivesytytin.

Kun miehemme ryntäsivät alas portaita luokseni pohjakerrokseen, tärisytti kolme korvia huumaavaa räjähdystä ikkunatonta rakennusta. Hetkeä myöhemmin neljäs ryhmämme tuli juosten ylös portaita kellarikerroksesta.

Emme tuhlanneet aikaa kiirehtiessämme takaisin autoon. Juuri, kun ajoimme ulos parkkipaikalta, räjähti pohjakerroksen muuntajahuoneessa ollut panoslaukku jylinällä, joka sai suuren osan rakennuksen yhden sivun tiilisestä julkisivusta halkeamaan ja romahtamaan kadulle tuhoten sisätilat, jotka olivat nyt täynnä hehkuvan napalmin ja palavan puhelinvaihdelaitteiston muodostamaa savua.

Tämän iltapäivän paikallislehden operaatiota koskevasta selostuksesta ilmeni, että noin 24 rakennuksessa ollutta työntekijää onnistui pääsemään ulos turvallisesti - kaikki, paitsi siivouskomeroon lukitsemani vartija, joka kuoli savumyrkytykseen. Tunnen tästä syyllisyyttä, mutta asialle ei voinut mitään; meillä oli kiire.

Vaikka puhelinvaihderakennuksen laitteistolle aiheuttamamme tuhot olivat varsin mittavat, on puhelinyhtiö ilmoittanut saavansa kaikkein oleellisimmat puhelinlinjat palautettua käyttöön 48 tunnin kuluessa ja pystyvänsä palauttamaan kaikki kaupungin puhelinpalvelut ennalleen kahdessa viikossa.

Tämä ilmoitus ei yllättänyt meitä. Tiesimme, että puhelinyhtiö voi lennättää paikalle uutta laitteistoa ja korjauksiin erikoistuneita ryhmiä korjaamaan aiheuttamamme tuhot nopeasti. Iskullamme puhelinvaihteeseen olisi todellista merkitystä iskuna Systeemiä vastaan vain, jos se olisi toteutettu koordinoidusti täysimittaisen hyökkäyksen kanssa joillakin muilla rintamilla.

Systeemi on tietysti tajunnut tämän ja koska se ei voi tietää, että eilinen operaatio oli vain harjoitustehtävä, se valmistautuu pahimpaan. Lähes jokaisessa kaupungin keskustan pääristeyksessä on tankkeja ja poliisi sekä armeija ovat pystyttäneet ajoneuvojen tarkastuspisteitä kaikille pääteille ja moottoriteille niin, että koko kaupungin autoliikenne on käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä. Ellei näin olisi, lähtisin Denveristä tänä iltana huomisen sijasta.

8.6. Tänään sain viestin Katherinelta! Se tuli varustelaatikossa, jonka olin pyytänyt Järjestöä lähettämään itselleni liikkeestä kotona. En huomannut viestiä ennen kuin purin laatikon ja niinpä minulla ei ollut mahdollisuutta lähettää vastausta paketin tuoneen kuriirin mukana.

Hän kertoo, että hän ja kaikki muut ovat työskennelleet 70-80 tuntia viikossa liikkeessä painaen enimmäkseen rahaa, mutta myös suuria määriä propagandalehtisiä. Lentolehtisten kiireinen kysyntä on saanut hänet otaksumaan, että Washingtonin alueella ollaan pian järjestämässä mittavaa uutta kampanjaa (hän tulee tietämään riittävän pian, mitä on tulossa!).

Hän luulee minun olevan edelleen Dallasissa ja sanoo toivovansa saavansa pian käskyn tehdä toinen käteistoimitus Dallasiin, jolloin hän voisi tavata minut. Kuinka sydämeni kaipaakaan saada olla taas hänen kanssaan, edes muutaman tunnin!

Minulla ei liene mahdollisuuksia palata Washingtoniin ainakaan seuraavaan kolmeen viikkoon. Asiat ovat todella mutkistuneet täällä Kalliovuorten alueella. Järjestö ei ole erityisen vahva täällä mutta silti Vallankumousesikunta on nimennyt vielä 43 ensisijaista kohdetta alueella - niistä yli puolet on sotilaskohteita - joihin meidän on valmistauduttava iskemään samalla, kun käsky annetaan, mikä tapahtunee heinäkuun alussa.

Kaiken tämän lisäksi täällä ei ole käytännössä ketään, jolla olisi yhtään erityiskokemusta taisteluvälineistä, ja niinpä minun on koulutettava kaikki 26 oppilasta aivan alusta lähtien. Heidän vastuullaan tulee olemaan kaikkien alueen suunniteltujen kohteiden vaatimien palo- ja räjähdyspommien sekä muiden välineiden valmistelu ja käyttö. Onneksi meillä on täällä useampia sotilashenkilöitä, joilla on erinomainen kokemus sissitaktiikasta, ja niinpä keskityn koulutuksessani vain tekniseen puoleen jättäen taktiikan sotilashenkilöille.

Entistä kapea-alaisemmasta työstäni huolimatta sujuu se edelleen hitaammin kuin Dallasissa, koska asiat ovat täällä niin levällään. Katsottiin, että oppituntien pitäminen yli 26 ihmiselle kerrallaan oli huono ajatus, joten tapaan heistä kuusi täällä Denverissä, 11 Boulderissa, joka on täältä noin 20 mailin päässä pohjoiseen sijaitseva yliopistokaupunki, sekä yhdeksän täältä etelään sijaitsevassa maatalossa. Tapaan kaikki ryhmät joka kolmas päivä, mutta annan heille paljon kotitehtäviä tapaamistemme väliseksi ajaksi.

Emme toistaiseksi ole panneet alulle käytännössä mitään väkivaltaisia systeeminvastaisia toimia Kalliovuorten alueella ja yleinen ilmapiiri on täällä jonkin verran rennompi kuin itärannikolla. Viime viikolla sattui kuitenkin jotain hyvin epämiellyttävää, sellaista, mikä on omiaan palauttamaan mieleemme, että taistelusta täällä tulee yhtä armotonta ja alhaista kuin kaikkialla muuallakin.

Eräs jäsenemme, rakennustyöntekijä, pidätettiin hänen yrittäessään pihistää muutaman dynamiittipötkön rakennustyömaalta, jolla työskenteli. Hän oli ilmeisesti salakuljettanut sitä päivittäin noin tusinan pötkön verran eväslaukussaan ja jo jonkin aikaa.

Työmaavartija toimitti hänet paikalliselle sheriffille, joka suoritti heti kotietsinnän miehen asunnossa, eikä löytänyt vain suurta määrää dynamiittia, vaan myös useita ampuma-aseita - sekä jonkin verran Järjestön painotuotteita. Sheriffi otaksui tehneensä löydön, joka todella saattoi auttaa hänen urakehitystään. Jos hänen onnistuisi hajottaa Järjestö Kalliovuorten alueella, olisi Systeemi hänelle hyvin kiitollinen. Hänellä olisi hyvät mahdollisuudet saada paikka osavaltion lainsäädäntöelimessä, tai ehkä hänestä saattaisi tulla jopa varakuvernööri, tai ehkä hänelle osoitettaisiin jokin muu korkea virka osavaltion hallinnossa.

Niinpä tämä sheriffi apulaisineen alkoi piestä miestämme yrittäen saada hänet nimeämään Järjestön muita jäseniä. He löylyttivät hänet oikein kunnolla, mutta hän ei vaan puhunut. Sitten he toivat hänen vaimonsa sisään ja alkoivat läimiä ja potkia tätä miehen ollessa läsnä.

Lopputulos oli, että miehemme nappasi epätoivoissaan revolverin apulaissheriffin pistoolikotelosta, mutta eräs toinen poliisi ampui hänet kuoliaaksi ennen kuin hän ehti vetää liipaisimesta. Vaimo toimitettiin FBI:lle ja lennätettiin Washingtoniin kuulusteltavaksi. Hän voisi tuskin antaa heille mitään merkittäviä tietoja, mutta selkäpiitäni kylmää ajatellessani niitä koettelemuksia, joita hän joutuu kestämään.

Sheriffin kunnia jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Saman päivän iltana, jona jäsenemme oli tapettu, hän esiintyi eräässä televisioidussa uutishaastattelussa kasvot säteillen, kerskuen sillä, kuinka oli toiminut lain, järjestyksen ja tasa-arvon puolesta. Hän varoitti mahtipontisesti, että käsittelisi muitakin käsiinsä päätyviä "rasisteja" samalla armottomuudella.

Palatessaan tuona iltana kotiinsa tv-haastattelun jälkeen, hän löysi vaimonsa olohuoneensa lattialta kurkku auki leikattuna. Kaksi päivää myöhemmin hänen partioautonsa joutui väijytykseen. Hänen luodinreikiä täynnä oleva ruumiinsa löytyi palaneen auton jäännöksistä.

Oman rotumme naisten tappaminen on pöyristyttävää, mutta olemme mukana sodassa, jossa kaikki vanhat sodankäynnin säännöt lentävät ikkunasta ulos. Olemme kuolemaan asti käytävässä sodassa juutalaista vastaan, juutalaista, joka tuntee nyt olevansa niin lähellä lopullista voittoaan, että voi huoletta riisua naamionsa ja käsitellä vihollisiaan kuten "karjaa", jota hänen uskontonsa kertoo näiden olevan. Sheriffiä vastaan suunnatun kostomme täällä pitäisi viimeistään toimia varoituksena - juutalaisen ei-juutalaisille kätyreille siitä, että jos he omaksuvat juutalaisten asenteen naisiamme ja lapsiamme kohtaan, he eivät voi odottaa omien perheidensä olevan turvassa. (Huomautus lukijalle: Useampi kirja, jotka sisältävät juutalaisen uskonnon - jota kutsuttiin "judaismiksi" - oppirakennelman, on vielä olemassa. Nämä kirjat, Talmud ja Toora, todellakin kutsuvat ei-juutalaisia "karjaksi". Meitä erityisesti kauhistuttava seikka on asenne, joka juutalaisilla oli ei-juutalaisia naisia kohtaan. Sana, jota he käyttivät viitatessaan rotumme ei-juutalaiseen tyttöön, oli "shiksa", joka oli johdettu hepreankielisestä sanasta, joka tarkoittaa sekä "kauhistusta" että "ei-kosher lihaa" tai "epäpuhdasta lihaa").

21.6. Minut pysäytettiin eräällä poliisin tiesululla ajaessani takaisin Boulderista tänä iltana. Sen läpäisyssä ei ollut mitään ongelmia; he vain tarkastivat ajokorttini (ts. tuoreimman ja siten viattoman David S. Bloomin ajokortin) ja kysyivät minulta, minne olin menossa sekä tarkastivat pikaisesti auton. Tiesulun takana kuitenkin oli mailien pituinen jono autoja, ja muut motoristit olivat todella raivoissaan. Eräs heistä kertoi minulle tämän olevan ensimmäinen kerta, kun tällä alueella on käytetty tiesulkuja.

Tiesulku ja pari muutaman viime päivän uutislähetyksistä saamaani vihjettä saivat minut uskomaan, että Systeemi tiesi jotain isoa olevan suunnitteilla. Toivon, etteivät he kiristäisi turvatoimia täällä samalla tavalla kuin itärannikolla, koska se sotkisi suunnitelmamme.

Näille tolloille tekee toisaalta oikein hyvää saada täysi annos Isoveljen rakastavaa huolenpitoa. Valtaosa heistä tuskin koskaan näkee yhtään mustaa tai juutalaista ja he käyttäytyvät niin kuin mitään sotaa ei olisikaan. He näyttävät ajattelevan, että ovat riittävän kaukana asioista, jotka vaivaavat maan muita osia ja luulevat voivansa jatkaa elämäänsä vanhalla rutiinillaan. He inhoavat kaikkia vihjauksia siitä, että voivat joutua keskeyttämään nautinnon ja hyvinvoinnin tavoittelunsa siksi aikaa, että Amerikan syöpä saadaan leikattua pois, syöpä, joka varmasti tuhoaa meidät kaikki, ellei sitä pian eliminoida. Mutta näin asia on aina ollut Narrius Americanuksen kanssa.

Olen aika huolissani siitä, etten ole kuullut mitään uutisia Evanstonista. Olen odottanut iskua sinne joka päivä viime kuun viimeisestä viikosta asti. Onko Harrisonin kanssa ilmennyt lisää ongelmia? Vai onko Vallankumousesikunta päättänyt lykätä Evanstonin iskua ensi kuun suurhyökkäykseemme asti?

Viimeisimmässä käskynjaossa, missä olin, ei ollut mitään puhetta tällaisesta lykkäyksestä, joten kyse on sitäkin todennäköisemmin Harrison-ongelmasta. Piru hänet periköön! Kun arvioin osumatarkkuutta kohteeseemme uudelleen Chicagon kranaatinheitinryhmältämme saamani arvion pohjalta juuri ennen lähtöäni Washingtonista Dallasiin, päätin, että meidän olisi levitettävä radioaktiivinen saasteemme ainoastaan kolmen ammuksen sijasta viiteen. Tämä antaa meille lähes 90 prosentin todennäköisyyden saada yksi tai useampi saaste-erä generaattorirakennukseen. Harrison on kuitenkin saattanut kieltäytyä käsittelemästä näin suurta määrää taisteluvälineistöä. Mikäli asia on näin, miksei kukaan ole kertonut minulle?

Alan myös huolestua siksi, etten ole saanut mitään määräyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä lopetettuani työni täällä ensi viikolla. Ellen palaa tuolloin Washingtoniin, pelkään, etten pääse sinne ennen suuren hässäkän alkamista. Haluan olla taas Washingtonissa Katherinen ja muiden luona kun koko helvetti repeää irti ensi kuussa. Enkä näe mitään syytä miksi en voisi mennä sinne, koska aikaa tuskin jää lähettää minua minnekään muualle järjestämään toista erikoistaisteluvälineiden käyttökurssia.