LUKU XVI

10.4.1993. Tämä on ensimmäinen kerta tällä viikolla kun minulla on ollut hetki aikaa itselleni ja mahdollisuus rentoutua. Olen chicagolaisessa motellissa eikä minulla ole mitään tekemistä ennen huomista aamua, jolloin osallistun Evanstonin voimalaprojektin tutustumiskierrokselle. Lensin tänne perjantai-iltapäivänä kahdesta syystä: Evanston -kierroksen vuoksi ja toimittamaan kuumaa rahaa yhdelle Chicagon yksiköistämme. Bill aloitti painamisen maanantaiyönä, heti kun olimme sekoittaneet kemikaalit hänen musteeseensa, ja jatkoi lähes taukoamatta aina perjantaiyön pikkutunneille asti Carolin tuuratessa häntä kahdesti muutaman tunnin unien ajan. Hän ei lopettanut ennen kuin oli käyttänyt kaiken sen setelipaperin, jota tarkoitukseen oli hankittu. Katherine ja minä autoimme häntä leikkaamalla setelit ja käsittelemällä paperia molemmissa päissä painokonetta. Työn määrä lähes tappoi meidät kaikki, mutta Järjestö halusi rahat kiireellä.

Nyt heillä ainakin on kasa sitä! En ikinä edes unelmoinut näkeväni niin paljon rahaa elämässäni. Bill painoi juuri yli kymmenen miljoonaa dollaria 10 ja 20 dollarin seteleinä - yli tonnin verran uusia, rapeita seteleitä. Ja ne näyttävät todella hyviltä! Vertasin yhtä Billin uusista 10 dollarin seteleistä aitoon uuteen seteliin enkä erottanut niitä toisistaan mistään muusta kuin sarjanumerosta.

Bill teki todella ammattimaista työtä alusta loppuun. Jokaisessa setelissä on eri sarjanumero. Tämä projekti vain osoittaa mihin pystytään tarkalla suunnittelulla, omistautumisella ja kovalla työllä. Tietysti Billillä oli puoli vuotta aikaa laittaa kaikki valmiiksi ja harjoitella ennen kuin pystyin auttamaan häntä lisäaineiden ja UV-yksikön kanssa. Hän oli selvittänyt kaikki ongelmat ennen kuin aloitti kolmen ja puolen päivän urakkansa.

Toin 50 000 uutta 20 dollarin seteliä mukanani ja toimitin ne Chicagon yhteyshenkilölleni eilen. Hänen yksikkönsä tehtävänä on "pestä" rahat, jotta vastaava määrä aitoa valuuttaa on saatavilla Järjestön kuluihin tällä alueella. Se on oikeasti paljon mutkikkaampi ja aikaa vievämpi operaatio kuin painaminen.

Samaan aikaan kun lähdin tänne, Katherine nousi Bostonin lennolle 800 000 dollaria laukussaan. Myöhemmin tällä viikolla teemme toimituksia Dallasiin ja Atlantaan. Lentokentän turvatarkastusten läpäiseminen kaiken sen kuuman rahan kanssa on hieman kutkuttavaa, mutta kunhan he eivät tee muuta kuin läpivalaise matkatavaramme, meillä ei ole aihetta huoleen. Ainoat asiat, joita he tuntuvat etsivän nykyään, ovat tuliaseet ja pommit. Mutta antaapa olla kun he alkavat löytää kuumia seteleitämme ympäri maata!

Minulla oli aikaa ajatella lentäessäni Washingtonista. 35 000 jalan korkeudessa saa aivan erilaisen perspektiivin asioihin. Kun näkee kaikki ne kuhisevat lähiöt, moottoritiet ja tehtaat, jotka levittäytyvät alla, alkaa käsittää kuinka iso Amerikka on ja kuinka uskomattoman vaikeaan tehtävään olemme ryhtyneet.

Olennaisesti se, mitä teemme strategisen sabotaasin ohjelmallamme, on Amerikan luonnollisen rappion vauhdittaminen. Me pilkomme paloja irti taloutemme termiittien syömistä rakenteista, jotta koko hökötys romahtaisi muutamaa vuotta aikaisemmin ja katastrofaalisemmin kuin mitä se romahtaisi ilman meidän tekojamme. On masentavaa huomata, kuinka suhteellisen pieni vaikutus kaikilla uhrauksillamme on tähän mennessä ollut tapahtumien kulussa.

Otetaan meidän väärentämisemme esimerkiksi. Meidän täytyy painaa ja levittää vuoden aikana vähintään tuhatkertainen määrä rahaa siihen verrattuna mitä Bill painoi viime viikolla - vähintään 10 miljardia vuodessa - ennen kuin teemme edes juuri ja juuri mitattavaa vaikutusta maamme talouteen. Amerikkalaiset käyttävät kolme kertaa sen summan pelkästään savukkeisiin.

Totta kai meillä on kaksi muutakin setelipainoa, jotka toimivat länsirannikolla ja tulemme pystyttämään lisää lähitulevaisuudessa. Jos pystyn keksimään tavan tuhota Evanstonin voimalaprojektin, se tulee olemaan suuruusluokaltaan lähes 10 miljardin tappio kertaheitolla, puhumattakaan taloudellisesta vahingosta, joka syntyy Suurten järvien alueen teollisuuslaitosten sähkövoiman menettämisestä.

Mutta me tulemme tekemään jotain muutakin, joka on paljon tärkeämpää kuin kampanjamme Systeemiä vastaan. Pitkällä tähtäimellä se tulee olemaan äärettömän paljon tärkeämpää. Me luomme uuden yhteiskunnan ydintä, kokonaan uutta sivilisaatiota, joka tulee nousemaan vanhan tuhkasta. Koska uusi sivilisaatiomme taas tulee perustumaan täysin erilaiseen maailmankatsomukseen kuin nykyinen, se voi korvata nykyisen ainoastaan vallankumouksellisella tavalla. Ei ole mitään keinoa millä yhteiskunta, joka perustuu arjalaisiin arvoihin ja arjalaiseen maailmankatsomukseen, voisi kehittyä rauhassa yhteiskunnasta, joka on alistunut juutalaisten hengelliseen mädännäisyyteen.

Niinpä nykyinen taistelumme on väistämätön, täysin irrallaan siitä tosiasiasta, että Systeemi pakotti meidät siihen eikä se ollut meidän valintamme. Kun tarkastelen tapahtumia kuluneelta 31 kuukaudelta tästä näkökulmasta, kun ajatellaan rakentavaa tehtäväämme luoda uusi yhteiskunnallinen ydin, eikä puhtaasti tuhoavaa sotaa Systeemiä vastaan, minusta näyttää siltä, että meidän alkuperäinen strategiamme iskeä Systeemin johtajia vastaan ennemmin kuin yleiseen talouteen ei ehkä ollutkaan niin huono tapa aloittaa kuin alun perin luulin.

Se muokkasi taistelun luonteen alusta alkaen muottiin me vs. Systeemi, ennemmin kuin muottiin me vs. talous. Systeemi vastasi tukahduttavasti suojellakseen itseään hyökkäyksiltämme ja tämä aiheutti sen eristäytymisen tiettyyn pisteeseen asti yleisöstä. Silloin kun emme tehneet paljoa muuta kuin salamurhanneet kongressiedustajia, liittovaltion tuomareita, Salaisen poliisin miehiä ja mediaherroja, tavallinen kansa itse ei tuntenut oloaan kovinkaan uhatuksi mutta he vastustivat niitä ikäviä asioita, joita Systeemin uudet turvatoimet aiheuttivat.

Jos olisimme iskeneet talouden kimppuun heti alusta alkaen, Systeemi olisi voinut paljon helpommin esittää kamppailun olevan "me vastaan kansalaiset" ja median olisi helpompaa vakuuttaa kansalaiset heidän yhteistyönsä Systeemin kanssa tärkeydestä yhteisessä taistelussa vihollista eli meitä vastaan. Joten meidän strateginen erehdyksemme alussa on kaitselmuksenomaisesti tehnyt tämän hetkisen värväämisemme helpommaksi, kun yritämme tarkoituksella tehdä asioista niin epämiellyttäviä kaikille kuin vain voimme.

Eikä se ole pelkästään Järjestö, joka on tehnyt paljon värväystä viime aikoina. Myös Veljeskunta kasvaa vauhdilla, jota ei ole ennen nähty viimeisinä neljänäkymmenenäkahdeksana vuotena sen yhteensä kuudenkymmenenkahdeksan olemassaolon vuodesta. Tein vaivihkaa Merkin tavatessani noutomiehemme täällä eilen - kuten teen aina tavatessani uuden Järjestön jäsenen nykyään - ja olin positiivisesti yllättynyt hänen vastatessaan samalla tavalla.

Hän kutsui minut eilen illalla vieraaksi Chicagon alueen uusien kokelaiden vihkimisseremoniaan. Hyväksyin kutsun ilomielin ja yllätyin iloisesti laskiessani läsnä seremoniassa olevan liki 60 henkeä, joista noin kolmas oli vihittäviä. Se on yli kolme kertaa enemmän kuin Veljeskunnan Washingtonin alueen kokonaisvahvuus. Olin lähes yhtä liikuttunut seremoniasta kuin olin omastani puolitoista vuotta sitten.

14.4. Ongelmia, ongelmia, ongelmia! Mikään ei ole sujunut sen jälkeen kun palasin Chicagosta.

Bill ei löydä enää sitä samaa paperia, jolle hän painoi edellisen rahaerän, ja hän pyysi minulta apua improvisoinnissa. Me kokeilimme värjätä hieman väärän väristä, mutta koostumukseltaan ja ulkoasultaan oikeaa paperia, mutta tulos ei ollut tyydyttävä. Bill jatkaa uuden alkuperäisen paperin toimittajan etsimistä samalla kun minä jatkan kokeiluja eri värjäysprosessien kanssa.

Sitten oli tämä paikallisen ihmisoikeusneuvoston delegaatio, joka kävi liikkeessämme eilen. Neljä mustaa ja sairas, sairas, sairas valkoinen mies, kaikilla neuvoston käsinauhat, tuli painoliikkeeseen. He halusivat laittaa ison julisteen liikkeen ikkunaan - samanlaisen joita näkee joka puolella, jotka kehottavat kansalaisia "auttamaan rasismin vastaisessa taistelussa" ilmoittamalla kaikki epäilyttävät henkilöt poliittiselle poliisille - ja jättää lippaan lahjoituksia varten tiskillemme. Carol oli tiskin takana ja käski käytännössä heidän painua helvettiin.

Se ei tietenkään ollut oikea tapa toimia, olosuhteet huomioon ottaen. He olisivat ilmoittaneet meidät poliittiselle poliisille, jos en olisi kuullut välikohtausta ja puuttunut siihen. Nousin kellarin rappusia ylös kasvoillani toivoakseni uskottavan juutalainen ilme ja aloitin "ja mitäs täällä taas tapahtuu? [juutalaisaksentilla]" - rutiinin. Tein sen paksusti, toivottavasti en liian paksusti - jotta he saisivat kuvan, että liikkeen omistaja on itse osa vähemmistöä, hyvin erityistä vähemmistöä, ja häntä tuskin voisi epäillä mistään vihamielisyydestä ihmisoikeusneuvostoa tai heidän hyviä tavoitteitaan kohtaan.

Pääneekeri alkoi valittaa minulle närkästyneenä Carolin purkauksesta. Keskeytin hänet tylysti kärsimättömällä käden heilautuksella ja loin muka järkyttyneen katseen Caroliin. "Totta kai, totta kai", sanoin, "Te jätätte keräyslippaan tänne. Se menee hyvään tarkoitukseen. Mutta ei ikkunajulistetta - ei ole tarpeeksi tilaa. En antaisi edes serkkuni Aben laittaa Yhdistyneiden juutalaiskeräysten julistetta sinne. Tulkaa! Minä näytän minne."

Johdattaessani palvelualttiisti delegaation ovelle, komensin Carolin takaisin töihin parhaalla Simon Legree -imitaatiollani. "Kyllä, herra Bloom" Carol vastasi nöyrästi.

Ulkona voitin pahoinvointini ja laitoin käteni toverillisesti mustan puhemiehen olalle sekä ohjasin hänen huomionsa suoraan kadun toiselle puolelle. "Meillä ei ole niin montaa asiakasta täällä", selitin. "Mutta hyvällä ystävälläni Solly Feinsteinilla tulee ja menee paljon ihmisiä. Hänellä on myös iso ikkuna. Hän on iloinen voidessaan laittaa teidän julisteenne sinne. Te voitte laittaa sen suoraan 'Solin panttilainaamo' - tekstin alle. Ja jättäkää keräysastia hänelle, kaksi keräysastiaa, hänellä on iso liike."

He vaikuttivat tyytyväisiltä ystävälliseen eleeseeni ja alkoivat ylittää katua. Mutta valkoinen, säälittävän näköinen yksilö näppylöineen ja teko-afroineen, alkoi epäröidä, kääntyi minua kohti ja sanoi: "Ehkä meidän olisi parempi ottaa sen tytön nimi ylös. Jotkut hänen sanomistaan asioista olivat ehdottomasti rasistisia."

"Älkää tuhlatko aikaanne häneen", vastasin epäkohteliaasti, torjuen hänen epäluulonsa kädenheilautuksella. "Hän on vain tyhmä shiksa, hän puhuu niin kaikille. Hankkiudun hänestä eroon pian."

Kun palasin liikkeeseen, Bill, joka oli kuullut tapahtuneen kellarin portailta, ja Carol nauroivat kippurassa. "Se ei oikeasti ole noin hauskaa", nuhtelin heitä yrittäen olla kovana. "Minun piti puuttua heti ja jos kurtisteluni ja vale-aksenttini eivät olisi hämänneet tuota ali-ihmisryhmää, olisimme nyt tosi pulassa."

Sitten läksytin Carolia: "Meillä ei ole varaa siihen ylellisyyteen, että kertoisimme näille olennoille mitä ajattelemme heistä. Meillä on ensin työ tehtävänä ja sen jälkeen selvitämme välimme tuon sakin kanssa kerralla ja lopullisesti. Joten niellään ylpeytemme ja pelataan näillä korteilla niin kauan kuin on pakko. Ne, joilla ei ole meidän vastuutamme, voivat hankkiutua rasismitutkimukseen jos niin haluavat, siitä vaan."

Mutta en voinut välttää virnettäni kun näin julisteen nousevan paikoilleen panttilainaamon ikkunassa kadun toisella puolella peittäen suurimman osan Solin käytetyistä kameroista ja kiikareista. Hänen on todella täytynyt purra kieltään! Ja nyt kaikki, jotka näkevät tuon kyseisen julisteen, tulevat yhdistämään oikealla tavalla neuvoston ajatuskontrolliohjelman ja sen takana olevat ihmiset.

Viimeinen asia, mikä meni vikaan, oli Katherinen sairastuminen flunssaan eilen illalla. Hänen oli määrä toimittaa suuri määrä rahaa Dallasiin tänä aamuna, mutta hän oli liian sairas lähteäkseen ja näyttää siltä, että hän tulee olemaan vuoteen omana ainakin kaksi tai kolme päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla ei ole edessäni pelkästään matka Atlantaan huomenna, vaan minun täytyy tehdä myös Dallasin toimitus. Se tarkoittaa koko päivän haaskaamista lentokoneissa ja kentillä, minä kun tarvitsisin kipeästi sen ajan valmistautuakseni Evanstonin operaatioon.

Me haluamme iskeä uuteen ydinvoimalakompleksiin Evanstonissa seuraavien kuuden viikon aikana, silloin kun he vielä näyttävät sitä turisteille. Kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen, kun se suljetaan pysyvästi yleisöltä, sen tuhoaminen tulee olemaan paljon vaikeampaa.

Evanstonin voimalaprojekti on uskomattoman suuri: Neljä suurta ydinreaktoria, joita ympäröi maailman suurimmat turbiinit ja generaattorit. Koko asetelma istuu betonipaaluilla mailin päässä Michigan-järven rannasta, joka tuottaa veden reaktorin jäähdytykseen. Projekti tuottaa 18 000 megawattia sähkövirtaa - melkein 20 miljardia wattia! Uskomatonta!

Virta johdetaan verkkoon, joka jakaa sähköä koko Suurten järvien alueelle. Ennen kuin Evanstonin voimalaprojekti otettiin käyttöön kaksi kuukautta sitten, koko Keskilänsi kärsi vakavasta sähköpulasta - paljon pahemmasta kuin mikä meillä on täällä, joka on jo tarpeeksi vakava. Joillain alueilla tehtaiden toiminta rajoittui kahteen päivään viikossa ja lisäksi oli niin monia odottamattomia sähkökatkoksia, että alue oli muutenkin todellisen taloudellisen kriisin partaalla.

Jos pystymme tuhoamaan uuden voimalan, asiat tulevat olemaan vielä huonommin kuin ne olivat aiemmin. Pitääkseen valot päällä Chicagossa ja Milwaukeessa viranomaisten täytyy varastaa virtaa aina Detroitista ja Minneapolisista asti eikä sielläkään ole yhtään ylimääräistä. Koko se osa maasta tulee saamaan kovan iskun. Evanstonin voimalaprojektin suunnitteluun ja rakentamiseen vaadittiin myös kymmenen vuotta, joten he eivät voi korjata tilannetta kovin nopeasti.

Mutta myös hallitus on pohtinut Evanstonin voimalaprojektin menettämisen seurauksia ja turvatoimet siellä ovat melko vakavasti otettavia. Kohteen lähelle ei pääse kuin veneellä tai lentokoneella. Siellä on myös valonheittimiä, partioveneitä sekä lukuisia poijuja, joiden ympärillä on kaapelista tehtyjä verkkoja, joka tekee vesiteitse lähestymisestä lähes mahdotonta.

Ranta on aidattu yli kilometrin matkalta molempiin suuntiin ja aidan takana on lukuisia sotilastutkia sekä ilmantorjunta-aseistusta, jotka saavat yrityksen lentää täynnä räjähteitä oleva lentokone voimalaa päin näyttämään erittäin epätodennäköisesti onnistuvalta.

Minusta näyttää siltä, että ainoa tapa hyökätä paikkaa vastaan tavanomaisin keinoin on salakuljettaa raskaita kranaatinheittimiä johonkin paikkaan lähellä rantaa kantomatkan sisällä, johon ne voisi piilottaa. Kuitenkaan ainakaan tietääkseni meillä ei ole käytössämme sellaista aseistusta tällä hetkellä. Joka tapauksessa voimalan elintärkeät rakennukset ovat niin massiivisia, että luulen kranaatti-iskun aiheuttavan korkeintaan pintapuolisia vaurioita.

Niinpä vallankumousesikunta pyysi minua kiertelemään paikkaa ja keksimään jotain epätavanomaisia ideoita - jonka olen tehnytkin - mutta silti on useampia erittäin pahoja ongelmia, jotka pitäisi ratkaista.

Viime maanantain vierailuni sinne antoi minulle kohtuullisen hyvän kuvan turvatoimien vahvuuksista ja heikkouksista. Jotkin heikkouksista ovat melko hämmästyttäviä. Kaikkein hämmästyttävin on hallituksen päätös päästää turisteja sinne, edes väliaikaisesti. Syy siihen päätökseen, uskoisin, on se iso häly, minkä jotkut ydinvoimanvastustaja-hörhöt ovat nostaneet voimalasta. Hallitus kokee velvollisuudekseen näyttää kansalaisille kaikki ne turvallisuusseikat, jotka voimalassa on otettu huomioon.

Kun ilmoittauduin kierrokselle, otin tarkoituksella mukaani kaikenlaisia esineitä, ihan vain nähdäkseni, mitä saisin vietyä voimalaan. Minulla oli attaseasalkku, kamera sekä sateenvarjo, ja täytin taskuni vielä kolikoilla, avaimilla ja kuulakärkikynillä.

Lautalla, joka tuo turistit voimalalle, on hyvin vähän turvatoimia. He vain pakottivat minut avaamaan attaseasalkkuni pintapuolisen tarkastuksen tekemiseksi. Päästyäni itse voimalan vartiointiasemalle he veivät salkkuni, kamerani ja sateenvarjoni. Sitten minun piti kävellä metallinpaljastimen läpi, joka havaitsi kaiken metallirojun taskuistani. Tyhjensin taskuni vartijoille, mutta sitten he ojensivat rojun takaisin minulle. He eivät katsoneet mitään tavaroistani tarkemmin. Joten on mahdollista kuljettaa sisään ainakin sytyttimenä toimiva kuulakärkikynä.

Kaikkein mielenkiintoisin seikka oli se, että yhdellä vanhalla herralla oli metallinen nuppi kävelykepissään ja vartijat antoivat hänen pitää sen kierroksen ajan.

Suunnitelmani on pääpiirteissään tämä: Koska yhden miehen on yksinkertaisesti mahdotonta kuljettaa mukanaan tarpeeksi räjähteitä vahingoittaakseen paikkaa - eikä ole paikkaa, jossa pieni määrä räjähdettä tekisi tarpeeksi suurta vahinkoa, kuten esimerkiksi reiän reaktorin paineastiaan - voimme samantien unohtaa räjähteet. Sen sijaan voimme saastuttaa alueen radioaktiivisella materiaalilla, jolloin se pitää sulkea käyttökelvottomana.

Seikka, joka tekee tästä ideasta toteutuskelpoisen, on se, että meillä on lähde Järjestön sisällä, jonka kautta saamme tiettyjä radioaktiivisia aineita. Hän on kemian professori floridalaisessa yliopistossa ja hän käyttää niitä tutkimuksissaan.

Voimme helposti pakata tarpeeksi todella kuumaa ja ilkeää radioaktiivista ainetta - jonka puoliintumisaika on vuosi tai jotain sinne päin - kävelykeppiin tai kainalosauvaan yhdessä pienen räjähdyspanoksen kanssa sen levittämiseksi, joilla saamme koko Evanstonin voimalaprojektin käyttökelvottomaksi. Laitos ei vahingoitu fyysisesti, mutta heidän on pakko sulkea se. Alueen puhdistus säteilystä tulee olemaan niin valtava tehtävä, että voimala voi hyvinkin jäädä pysyvästi suljetuksi.

Ikävä kyllä tämä tulisi olemaan itsemurhatehtävä. Kuka tahansa viekin radioaktiivisen materiaalin voimalaan tulee jo altistumaan kuolettavalle säteilyannokselle ennen kuin edes pääsee voimalan portille sen kanssa. Ei vain ole mitään käytännöllistä tapaa suojautua siltä.

Suurin huolenaihe ovat ympäri voimalaa olevat säteilyilmaisimet. Jos yksikään niistä havaitsee miehemme ennen kuin hän on valmis tekemään temppunsa, tehtävä voi käydä hankalaksi.

En kuitenkaan havainnut yhtään ilmaisinta sisääntuloalueella, jossa vartijat tarkastavat turistit. Valtavassa turbiini- ja generaattorihuoneessa, johon turistit viedään, on useita, ja yksi ilmaisin on ulosmenoportin luona, joista turistiryhmät poistuvat, sen epätodennäköisen tapahtuman ehkäisemiseksi, että joku turisti näpistäisi jotenkin palan ydinpolttoainetta ja yrittäisi kuljettaa sen ulos. Mutta se seikka, että joku yrittäisi salakuljettaa radioaktiivista materiaalia sisälle, ei näytä tulleen kenenkään mieleen.

Muistan melko hyvin missä kaikki ilmaisimet ovat ja minun täytyy konsultoida meidän Floridan miehemme kanssa siitä millä todennäköisyydellä ne haistaisivat hänen tarjoamansa materiaalin tietyltä etäisyydeltä. Jos hälytin laukeaa silloin kun miehemme on sisällä laitoksessa, mutta ei vielä generaattorihuoneessa, täytyy hänen yksinkertaisesti yrittää vain juosta sinne. Mutta pyrimme suunnittelemaan vempaimemme niin, että hänellä olisi parhaat mahdollisuudet.

Koko suunnitelma on melko pelottava, mutta siitä on yksi suuri etu: Sen psykologinen vaikutus yleisöön. Ihmiset ovat lähes taikauskoisia radioaktiivisen säteilyn pelossaan. Ydinvoimanvastustajien lobbareilla tulee olemaan juhlat sen kanssa. Se tulee saamaan ihmisten mielikuvituksissa aikaan paljon suuremman vaikutuksen kuin tavallinen pommi-isku tai kranaattihyökkäys. Se tulee kauhistuttamaan monia ihmisiä - ja pudottamaan monet pois aidalta.

Minun täytyy myöntää, että tässä vaiheessa olen onnellinen siitä, ettei koeaikani lopu vielä yhteentoista kuukauteen eikä minua siksi tulla pyytämään vapaaehtoiseksi tähän nimenomaiseen tehtävään.