LUKU XIV

24.3.1993. Tänään olin tuomiolla valanrikkomisesta - kaikkein vakavimmasta rikoksesta, mistä Veljeskunnan jäsentä voidaan syyttää. Se oli piinallinen kokemus, mutta tiesin sen tulevan, ja olen suunnattoman helpottunut, että se on nyt takanani, tuloksesta huolimatta.

Kaikki ne kuukaudet vankisellissäni tuskailin yhden kysymyksen parissa: Olinko, jättämättä tappamatta itseni ennen vangitsemistani, rikkonut valani Veljeskunnalle? Minun on täytynyt kerrata mielessäni satoja kertoja vangitsemiseni hetkellä vallinneet olosuhteet ja sitä seuranneet tapahtumat, yrittäen vakuuttaa itseni, että käytökseni oli ollut moitteetonta, että olin joutunut elävänä vangitsijoideni käsiin ilman omaa syytäni. Tänään kertasin koko tapahtumaketjun valamiehistölle.

Kutsu tuli tänä aamuna, radiolla, ja tiesin välittömästi mitä varten se oli, vaikkakin olin yllättynyt osoitteesta, mihin minun käskettiin ilmoittautua: Yksi uusimmista ja suurimmista toimistorakennuksista Washingtonin keskustassa. Viehättävän vastaanottovirkailijan kiirehtiessä minut kokoushuoneeseen suuressa lakiasiaintoimistojen sviitissä, pelkooni sekoittui kiitollisuus siitä kolmen päivän toipumisjaksosta, joka minulle oli suotu vankilapaon jälkeen.

Olin juuri livahtanut kaapuuni, jonka löysin odottamasta minua vaatetelineestä, kun toinen ovi avautui ja kahdeksan muuta kaapuun pukeutunutta ja huputettua hahmoa käveli huoneeseen ja istuutui hiljaa paikoilleen suuren pöydän ympärille. Viimeisen näistä kahdeksasta huppu oli vedetty taakse ja tunnistin majuri Williamsin tutut piirteet.

Tilaisuus oli kalsea ja kylpi muodollisuudessa. Vähän yli tunnin kuulustelun jälkeen minun käskettiin odottaa viereisessä pienemmässä huoneessa. Odotin siellä lähes kolme tuntia.

Kun muut olivat lopulta lopettaneet keskustelun tapauksestani ja tulleet päätökseen, minut kutsuttiin takaisin kokoushuoneeseen. Seisoessani yhdessä päässä pöytää, majuri Williams, joka istui toisessa päässä, ilmoitti tuomion. Hänen sanansa, sikäli kuin voin ne muistaa, olivat seuraavat:

"Earl Turner, olemme punninneet suoriutumistanne tämän Veljeskunnan jäsenenä kahdelta pohjalta, ja olemme todenneet teillä puutteita molemmissa.

Ensinnäkin, toiminnassanne välittömästi ennen poliisin ratsiaa, jossa teidät otettiin kiinni ja vangittiin, annoitte todisteita järkyttävästä kypsyyden ja vakaan harkinnan puutteesta. Ajattelemattomuutenne vieraillessanne sen tytön luona Georgetownissa - teko, joka vaikkakaan ei nimenomaisesti kielletty, ei ollut teille määrättyjen velvollisuuksien piirissä - johti suoraan tilanteeseen, jossa te ja yksikkönne jäsenet jouduitte äärimmäiseen vaaraan, ja Järjestö menetti arvokkaat toimitilat.

Tämän huonon harkinnan vuoksi osaltanne, kautenne Veljeskunnan kokelasjäsenenä on pidennetty kuuteen kuukauteen. Myöskään aikaanne vankina ei lasketa osaksi kokelasaikaanne. Näin ollen teille ei sallita Liiton riittiä ennen kuin vasta ensi vuoden maaliskuussa, aikaisintaan.

Toteamme kuitenkin, että toimintanne ennen poliisiratsiaa ei muodosta rikkomusta Valaanne vastaan."

Minulta tuli hiljainen helpotuksen huokaus kuultuani tämän viimeisen lauseen. Mutta sitten Williams jatkoi, synkempi sävy äänessään:

"Se tosiasia, että teidät otettiin elävänä poliittisen poliisin vangiksi ja pysyitte elossa lähes kuukauden kestäneiden kuulustelujen ajan, on paljon vakavampi asia.

Vannoessanne Valanne, pyhititte elämänne Veljeskunnan palvelemiselle. Asetitte velvollisuutenne Veljeskuntaa kohtaan muiden asioiden edelle, mukaan lukien elämänne säilyttäminen, kaikkina aikoina. Hyväksyitte tämän velvoitteen omasta tahdostanne ja tietäen, että kamppailumme ajan se merkitsee hyvin suurta mahdollisuutta, että joudutte todella antamaan elämänne välttääksenne rikkomasta Valaanne.

Teitä myös erityisesti varoitettiin joutumasta elävänä poliittisen poliisin käsiin ja teille annettiin keino välttää tämä. Kuitenkin jouduitte heidän käsiinsä ja pysyitte elossa. Tieto, jota he teistä saivat irti, haittasi vakavasti Järjestön työtä tällä alueella ja asetti monia tovereistanne hyvin suureen vaaraan.

Ymmärrämme tietysti, että ette tehneet tietoista päätöstä rikkoa Valaanne. Olemme huolellisesti tarkastelleet olosuhteita, joissa teidät vangittiin, ja olemme tietoisia niistä kuulustelumenetelmistä, mitä poliittinen poliisi nyt käyttää väkeämme vastaan. Jos olisitte ollut vain sotilas missä tahansa muussa maailman armeijassa, teitä pidettäisiin syyttömänä.

Veljeskunta ei ole kuitenkaan minkään muun armeijan kaltainen. Olemme ottaneet itsellemme oikeuden päättää koko kansamme kohtalosta ja lopulta hallita maailmaa periaatteidemme mukaan. Jos olemme tämän oikeuden arvoisia, silloin meidän täytyy suostua hyväksymään vastuu, joka sen mukana tulee.

Teemme joka päivä päätöksiä ja tekoja, jotka johtavat valkoisten henkilöiden kuolemiin, monet heistä syyttömiä mihinkään rikokseen, mitä pidämme rangaistavana. Olemme valmiit viemään näiden syyttömien henkilöiden hengen, koska paljon suurempi vahinko tulee lopulta kohtaamaan kansamme, jos emme toimi nyt. Kriteerimme on rodun lopullinen etu. Emme voi soveltaa yhtään vähäisempää kriteeriä itseemme.

Meidän täytyy todellakin olla paljon lujempia itsellemme kuin muille. Meidän täytyy ylläpitää itsellämme paljon korkeampaa tasoa toiminnassa kuin mitä vaadimme suurelta yleisöltä tai edes Järjestön tavallisilta jäseniltä. Erityisesti emme saa koskaan hyväksyä aikamme sairaudesta syntynyttä ajatusta, että hyvä selitys velvollisuuden tekemättä jättämiselle on tyydyttävä korvike sen tekemiselle.

Meillä ei voi olla selityksiä. Joko teemme velvollisuutemme, tai sitten emme. Jos emme, me emme tarvitse selityksiä; me yksinkertaisesti hyväksymme vastuun epäonnistumisesta. Ja jos tulee rangaistus, me hyväksymme senkin. Valan rikkomisesta rangaistus on kuolema."

Huone oli täysin hiljainen, mutta kuulin surinaa korvissani ja lattia tuntui heiluvan jalkojeni alla. Seisoin järkyttyneenä hiljaa, kunnes Williams alkoi taas puhua, tällä kertaa jokseenkin pehmeämmällä äänellä:

"Tämän tuomioistuimen velvollisuus on selkeä, Earl Turner. Meidän täytyy toimia tapauksessanne sellaisella tavalla, että jokainen tämän Veljeskunnan jäsen, joka voi joskus tulevaisuudessa huomata olevansa samanlaisissa olosuhteissa kuin te olitte poliisin tehdessä ratsian päämajaanne, tietää, että kuolema on väistämätön, jos hän ei voi välttää vangiksi joutumista - joko kunniallinen kuolema oman käden kautta tai ei niin kunniallinen hänen tovereidensa käsissä myöhemmin. Hänellä ei saa olla kiusausta välttää velvollisuuttaan siinä toivossa, että 'hyvä selitys' myöhemmin säästää hänen henkensä.

Jotkut meistä täällä tänään ovat olleet sitä mieltä, että tämän näkemyksen - lujan esimerkin asettamisen muille - tulisi olla ainoa määräävä tekijä kohtalossanne. Toiset meistä taas ovat olleet sitä mieltä, että koska te ette ollut vielä saavuttanut Veljeskunnan täysjäsenyyttä kyseisenä ajankohtana, koska ette ollut osallistunut Liiton riittiin - teidän toimintaanne voidaan perustellusti katsoa eri standardin mukaan kuin mitä sovellettaisiin henkilöön, joka on suorittanut loppuun kokelaskautensa ja saavuttanut Liiton.

Päätöksemme ei ole ollut helppo, mutta nyt teidän täytyy kuulla se ja teidän täytyy alistua siihen. Ensinnäkin teidän täytyy tyydyttävällä tavalla suorittaa loppuun pidennetty koeaikanne. Sitten, jossain vaiheessa tuon kauden jälkeen, teille sallitaan Liitto - mutta vain tietyin ehdoin, joka on jotakin, jota emme koskaan ennen ole sallineet. Ehto tulee olemaan se, että suoritatte tehtävän, jonka onnistuneen läpiviennin voidaan perustellusti odottaa johtavan teidän kuolemaanne.

Valitettavasti meillä on aivan liian usein edessämme tuskallinen tehtävä määrätä tällaisia 'itsemurhatehtäviä' jäsenillemme, kun emme löydä mitään muuta tapaa saavuttaa tarpeellista päämäärää. Teidän tapauksessanne tällainen tehtävä tulee palvelemaan kahta päämäärää.

Jos suoritatte sen onnistuneesti, sen suorittaminen tulee poistamaan ehdon Liitostanne. Sitten, vaikka kuolisittekin, tulette elämään yhä meissä ja seuraajissamme niin kauan kuin Veljeskunta on olemassa, aivan kuten kuka tahansa muu jäsen, joka saavuttaa Liiton ja menettää sitten henkensä. Ja jos, jollain tavalla, selviäisitte tehtävästänne elossa, voitte ottaa paikkanne riveissämme puhtain paperein. Ymmärrättekö kaiken, mitä olen sanonut?"

Nyökkäsin ja vastasin: "Kyllä, ymmärrän, ja hyväksyn tuomionne varauksetta. Se on oikeudenmukainen ja sopiva. En ole koskaan odottanut selviäväni hengissä tästä kamppailusta, missä nyt olemme, ja olen kiitollinen, että minun sallitaan vielä antaa oma osani siihen. Olen myös kiitollinen, että mahdollisuus Liitosta on yhä edessäni."

25.3. Tänään Henry tuli käymään ja hän, Bill sekä minä kävimme pitkän keskustelun. Henry suuntaa länsirannikolle huomenna ja hän halusi auttaa Billiä kertomaan minulle kuluneen vuoden kehityksen ennen lähtöään. Ilmeisesti hän tulee toimimaan uusien värvättyjen kouluttamisen parissa ja muiden Järjestön sisäisten toimintojen käsittelyssä Los Angelesin alueella, jossa olemme erityisen vahvoilla. Kun hän tervehti minua, hän teki Merkin ja tiesin, että myös hänestä oli tullut Veljeskunnan jäsen.

Käytännössä sen, mitä tänään sain tietää, olin jo päätellyt vankilan sellissäni: Järjestö on siirtänyt hyökkäystensä painopisteen taktisista, henkilökohteista strategisiin, taloudellisiin kohteisiin. Emme enää yritä tuhota Systeemiä suoraan, vaan keskitymme nyt maan kaivamiseen suuren yleisön Systeemin tukemisen alta.

Minusta on tuntunut jo pitkän aikaa, että tämä muutos on tarpeellinen. Ilmeisesti kaksi asiaa pakotti Vallankumousesikunnan tulemaan samaan johtopäätökseen: Se, että emme värvää tarpeeksi uusia jäseniä kompensoidaksemme tappioitamme kulutussodassamme Systeemiä vastaan ja se, että iskumme Systeemiä vastaan ja Systeemin lisääntyvissä määrin sortavat vastaukset noihin iskuihin eivät kummatkaan vaikuta ratkaisevasti yleisön asenteeseen Systeemiä kohtaan.

Ensimmäinen tekijä oli pakollinen. Emme yksinkertaisesti voineet pitää yllä aktiivisuutemme tasoa Systeemiä vastaan tappioidemme kasvaessa tasaisesti, vaikka olisimme halunneet. Henry arvioi, että etulinjan taistelujoukkojen määrä yhteensä koko maassa - niiden, jotka ovat valmiita ja kykeneviä käyttämään veistä, asetta tai pommia Systeemiä vastaan - oli pudonnut viime kesänä alhaisimmalle tasolleen tähän asti, noin 400 henkilöön. Etulinjan joukkomme muodostavat vain noin neljänneksen Järjestön jäsenistöstä, ja he ovat kärsineet kovin suhteettomia miestappioita.

Niinpä Järjestön oli pakko hillitä sodankäyntiä tilapäisesti meidän yhä säilyttäessä riittävän vahvan ytimen toiselle lähestymistavalle. Koko strategiamme Systeemiä vastaan oli menossa pieleen.

Se ei toiminut, koska suuri valkoisten amerikkalaisten enemmistö ei vastannut tilanteeseen tavalla, jota olimme toivoneet. Toisin sanoen olimme laskeneet positiivisen ja imitoivan vastauksen varaan "tekojen propagandassamme", mutta se ei tuottanut toivottuja tuloksia. Olimme toivoneet, että kun asetamme esimerkin Systeemin tyrannian vastustamisesta, muutkin vastustaisivat. Olimme toivoneet, että tekemällä dramaattisia iskuja Systeemin huippuhenkilöitä ja Systeemin tärkeitä tiloja vastaan, innoittaisimme amerikkalaisia joka puolella aloittamaan samanlaisia tekoja itse. Mutta, enimmäkseen, nämä paskiaiset vain istuvat takapuolillaan.

Toki noin tusinan verran synagogia poltettiin ja oli yleistä kasvua poliittisesti motivoidussa väkivallassa, mutta se oli yleisesti väärin suunnattua ja tehotonta. Ilman organisaatiota sellaisilla toimilla on vähän arvoa, elleivät ne ole laajalle levinneitä ja ellei niitä voida pitää yllä pitkän aikaa.

Ja Systeemin vastaus Järjestölle ärsytti monia ihmisiä ja aiheutti paljon purnaamista, mutta se ei tullut edes lähelle kapinan provosoimista. Tyrannia, kuten olemme saaneet selville, ei vain yksinkertaisesti ole ollenkaan niin epäsuosittu asia amerikkalaisten keskuudessa.

Se, mikä on todella kallisarvoista keskivertoamerikkalaiselle, ei ole hänen vapautensa tai kunniansa tai hänen rotunsa tulevaisuus, vaan hänen palkkakuittinsa. Hän valitti kun Systeemi alkoi viedä hänen lapsiaan väkisin bussilla mustiin kouluihin 20 vuotta sitten, mutta hänen annettiin pitää farmariautonsa ja lasikuituinen pikaveneensä, joten hän ei pistänyt hanttiin.

Hän valitti, kun he veivät hänen aseensa viisi vuotta sitten, mutta hänellä oli yhä väritelevisionsa ja grillinsä takapihallaan, joten hän ei pistänyt hanttiin.

Ja tänään hän valittaa kun mustat raiskaavat vapaasti hänen naisiaan ja Systeemi pakottaa hänet näyttämään henkilöllisyyspassin ruokaostosten tai pesulassa käynnin yhteydessä, mutta hänen vatsansa on silti enimmäkseen täynnä, joten hän ei pistä hanttiin.

Hänellä ei ole ajatusta päässään, jota hänen televisionsa ei olisi sinne laittanut. Hän haluaa epätoivon vimmalla olla "hyvin sopeutunut" ja tehdä, ajatella sekä sanoa juuri kuten hän luulee häneltä odotettavan. Hänestä on tullut lyhyesti sanottuna juuri se, mitä Systeemi on yrittänyt hänestä näiden viimeisten noin 50 vuoden ajan tehdä: Massaihminen; suuren, aivopestyn proletariaatin jäsen; laumaeläin; todellinen demokraatti.

Tämä valitettavasti on keskiverto-valkoinen amerikkalaisemme. Voimme toivoa, ettei näin olisi, mutta kun se on. Alaston, kauhea totuus on se, että olemme yrittäneet herättää sankarillista idealismin henkeä, jota ei vain enää ole olemassa. Sen on huuhtonut 99 prosentista kansamme jäsenistä juutalaisten materialistisen propagandan tulva, jonka alla he ovat olleet käytännössä koko elämänsä.

Mitä viimeiseen yhteen prosenttiin tulee, on eri syitä, miksi heistä ei ole meille paljon hyötyä. Jotkut tietysti ovat liian riidanhaluisia työskennelläkseen Järjestön asettamissa rajoissa - tai minkään organisoidun ryhmän; he voivat vain "tehdä omaa juttuaan", kuten jotkut ovat itse asiassa tehneetkin. Toisilla voi vielä olla erinäisiä omia ajatuksiaan tai he eivät ehkä yksinkertaisesti ole kyenneet saamaan kontaktia meihin koska meidät pakotettiin maan alle. Voisimme lopulta värvätä suurimman osan näistä, mutta meillä ei enää ole siihen aikaa.

Se, mihin Järjestö ryhtyi noin puoli vuotta sitten, oli amerikkalaisten kohteleminen realistisesti, ensimmäistä kertaa - eli kuten karjalaumaa. Koska he eivät enää kykene vastaamaan ihanteisiin vetoamiseen, me aloimme vedota asioihin, joita he ymmärtävät: Pelkoon ja nälkään.

Tulemme ottamaan ruuan heidän pöydistään ja tyhjentämään heidän jääkaappinsa. Tulemme ryöstämään Systeemiltä sen tärkeimmän keinon pitää heitä otteessaan. Ja kun he alkavat tulla nälkäisiksi, laitamme heidät pelkäämään meitä enemmän kuin he pelkäävät Systeemiä. Tulemme kohtelemaan heitä juuri kuten he ansaitsevat tulla kohdelluiksi.

En tiedä miksi pidättäydyimme tästä lähestymistavasta niin kauan. Meillä on ollut esimerkkinä vuosikymmenien sissisodankäynti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, josta olisimme voineet ottaa oppia. Jokaisessa tapauksessa sissit voittivat laittamalla ihmiset pelkäämään heitä, ei rakastamaan heitä. Kiduttamalla julkisesti kuoliaaksi heitä vastustaneita kylänjohtajia ja suorittamalla kokonaisten heidän ruokkimisestaan kieltäytyneiden kylien brutaaleja joukkomurhia he saivat aikaan sellaista pelkoa naapurikylissä, että kaikki pelkäsivät liikaa kieltääkseen heiltä mitä tahansa he vain pyysivätkin.

Me amerikkalaiset näimme tämän kaiken, mutta emme soveltaneet opetusta itseemme. Me pidimme - aivan oikein - kaikkia noita ei-valkoisia pelkkinä laumaeläiminä emmekä olleet yllättyneitä siitä miten he käyttäytyivät. Mutta me pidimme itseämme - väärin - jonakin parempana. Oli aika, jolloin olimmekin parempia - ja taistelemme sen takaamiseksi, että sellainen aika jälleen tulee - mutta tällä hetkellä olemme pelkkä lauma, jota ovelat muukalaiset manipuloivat alhaisimpien vaistojemme kautta. Olemme vajonneet pisteeseen, jossa emme enää vihaa sortajiamme tai yritä taistella heitä vastaan; me vain pelkäämme heitä ja yritämme saada heidän suosionsa.

Olkoon sitten niin. Tulemme kärsimään ankarasti siitä, että sallimme itsemme vaipua juutalaisten loitsun alle.

Lakkasimme haaskaamasta resurssejamme pienen mittakaavan terrori-iskuihin ja siirryimme suurisuuntaisiin hyökkäyksiin huolellisesti valittuja taloudellisia kohteita vastaan: Voimalaitoksia, polttoainevarastoja, liikennevälineitä, ruuanlähteitä ja avainasemassa olevia teollisuuslaitoksia vastaan. Emme odota saavamme Amerikan jo nyt kitisevää taloudellista rakennetta polvilleen välittömästi, mutta odotamme aiheuttavamme joukon paikallisia ja tilapäisiä sortumia, joilla tulee asteittain olemaan kumulatiivinen vaikutus suureen yleisöön.

Jo nyt kookas osuus yleisöstä on pakotettu tajuamaan, että sen ei tulla sallimaan ottamaan rennosti ja katsomaan sotaa televisiosta turvassa ja mukavuudessa. Esimerkiksi Houstonissa sadat tuhannet olivat lähes kaksi viikkoa ilman sähköä viime syyskuussa. Ruoka heidän jääkaapeissaan ja pakastimissaan pilaantui nopeasti kuten myös pilaantuvat elintarvikkeet heidän supermarketeissaan. Nälkäiset houstonilaiset saivat aikaan kaksi suurta ruokamellakkaa ennen kuin armeija kykeni perustamaan tarpeeksi hätäapuasemia hoitaakseen jokaisen tarpeet.

Eräässä tapauksessa liittovaltion joukot ampuivat 26 henkilöä väkijoukossa, joka yritti rynnäköidä hallituksen ruokavarastolle, ja sitten Järjestö sai aloitettua toisen mellakan huhulla, että hallituksen jakamat hätätila-annokset olivat saastuneet botuliinibakteerista. Houston ei ole vielä palannut normaalitilaan suurimman osan kaupungista kärsiessä yhä häkellyttävästä päivittäisestä kuuden tunnin sähkökatkoksesta.

Wilmingtonissa laitoimme puoli kaupunkia hätäavun varaan räjäyttämällä ilmaan kaksi suurta DuPontin kemikaalitehdasta. Sammutimme myös valot puolilta Uuden Englannin asukkaista tuhotessamme voimalan aivan Providencen ulkopuolella.

Elektroniikkavalmistaja, jota vastaan iskimme Racinessa, ei ollut kovin suuri, mutta hän oli ainoa tiettyjen avainkomponenttien tarjoaja muille valmistajille ympäri maata. Sytyttämällä hänen tehtaansa tuleen saimme lopulta kaksikymmentä muuta pois toiminnasta.

Näiden toimien vaikutukset eivät ole vielä ratkaisevaa luokkaa, mutta, mikäli jatkamme samaan malliin, ne tulevat olemaan. Yleisön reaktio niihin on jo vakuuttanut meidät siitä.

Tätä reaktiota ei todellakaan voida pitää kokonaisuudessaan ystävällisenä meitä kohtaan. Houstonissa väkijoukko otti kaksi vankia - epäiltyjä, jotka oli pidätetty kuulustelua varten eräästä pommi-iskuistamme - poliisin käsistä ja repi heidät kappaleiksi raaja raajalta. Onneksi he eivät olleet meidän väkeämme - vain kaksi onnetonta kaveria, jotka olivat väärässä paikassa väärään aikaan.

Ja konservatiivit tietysti ovat taas tuplanneet itkunsa ja parkunsa siitä, että me pilaamme kaikki mahdollisuudet olosuhteiden paranemiseen "provosoimalla" hallitusta väkivallallamme. Se, mitä konservatiivit tarkoittavat puhuessaan "paranemisesta", on talouden vakautuminen ja taas uusi kierros myönnytyksiä mustille, jotta jokainen voi palata kuluttamiseensa monirotuisessa mukavuudessa.

Opimme kuitenkin jo kauan sitten olemaan luottamatta vihollisiimme, ja luottamaan ainoastaan ystäviimme. Ja nyt jälkimmäisten määrä kasvaa. Henry antoi viitteitä siitä, että olemme lisänneet jäsenmääräämme yli 50 prosenttia viime kesän jälkeen. Ilmeisesti uusi strategiamme on pudottanut monia sivusta seuraajia aidalta - jotkut toiselle puolelle ja jotkut toiselle. Tarkkaavaiset ihmiset alkavat käsittää, että he eivät voi vain istuskella tämän sodan läpi. Pakotamme heidät rintamalinjoille, joilla heidän täytyy valita puolensa ja osallistua, halusivatpa sitä tai eivät.